Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Viisikymppinen nainen varasti isältään 43 600 euroa käteistä, kun isä oli ulkomailla – tuomio törkeästä varkaudesta

Viisikymppinen nainen anasti isältään 43 600 euroa käteistä rahaa isän omasta asunnosta, kun mies oli ulkomailla viime vuoden puolella. Isä oli antanut tyttärelleen luvan käydä asunnolla ollessaan poissa. Rikos tapahtui Tampereella. Pirkanmaan käräjäoikeus aloitit asian pääkäsittelyn, kun tuli ilmi, että tytär oli valmiina myöntämään tekonsa. Isälläkään ei ollut rangaistusvaatimuksia, kun pääkäsittely alkoi. Nainen yritti pyytää, että syyte voitaisiin perua kokonaan, mutta syyttäjä katsoi, että asian vakavuuden vuoksi niin ei voitu tehdä. Asian pääkäsittely kuitenkin keskeytettiin, ja asiasta järjestettiin tunnustamisoikeudenkäynti, jossa nainen myönsi tekonsa. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi naiselle syyskuun lopussa tuomion törkeästä varkaudesta. Tuomio on lainvoimainen. Vähimmäisrangaistus törkeästä varkaudesta on 4 kuukautta vankeutta. Rangaistusta kuitenkin lievennettiin, koska nainen suostui tunnustamisoikeudenkäyntiin. Hänelle määrättiin 70 päiväsakkoa eli 1 120 euroa maksettavaksi 80 euron rikosuhrimaksun lisäksi. Naiselle oli määrätty vakuustakavarikko jo ennen varsinaista oikeudenkäyntiä. Hän joutuu maksamaan summan takaisin. Tarkennettu 11.10. kello 22.27: Lisätty maininta, että rikos tapahtui Tampereella.