Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Therese Johaug jätti ”valojäniksen” kauas taakseen – Oslossa ennätysmurskajaiset

Oslon legendaarisella Bislettin yleisurheilustadionilla on totuttu kesän alussa Timanttiliigan huumaan, mutta tänä vuonna kisatarjonta oli poikkeuksellinen. Koronaviruspandemian takia Bislettillä kisattiin ilman yleisöä Impossible Games -nimeä kantanut näytöskilpailu, jossa kilpailtiin hyvin poikkeuksellisissa lajeissa. Illan kenties suurin vetonaula oli yksin naisten 10 000 metrille osallistunut hiihdon supertähti Therese Johaug , joka käytti juoksussaan niin sanottua valojänistä. Johaug kipitti ennätyksekseen kovan ajan 31.40,69. Tulos alittaa viime syksyn Dohan MM-kisojen rajan. Aika on myös koko tämän vuoden maailman kärkiaika. Annemari Kiekaran (o. s. Sandell) vuonna 1996 juoksema Suomen ennätys on 31.40, 42. Valojäniksellä tarkoitetaan radan ympäri kiertäviä valoja, jotka kertovat, mitä vauhtia juoksijan on pidettävä tavoiteaikaan päästäkseen. Johaugin tavoiteaika oli 31.50, jonka hän alitti siis lähes kymmenellä sekunnilla. Viime kesänä Johaug voitti ylivoimaisesti 10 000 metrin juoksun Norjan mestaruuskisoissa ajalla 32.20,87. Suomalaisaiturit mukana Suomalaisväriä iltaan toivat Suomen aituritähdet Annimari Korte ja Nooralotta Neziri , jotka nähtiin harvinaisemmalla 200 metrin aitajuoksumatkalla. Neziri piti suomalaisista parasta vauhtia juosten toiseksi ajalla 26,65, Korte oli kolmas ajalla 26,70. Molempien aika painui vanhan Suomen ennätyksen 27,13 alle, jonka oli juossut Emma Koistinen . Ratakierrosta juoksemaan tottunut norjalainen Line Kloster nappasi ykkössijan. – Se oli ihan hirveää. Melkein sama tunne, kun juoksin 400 metriä. En onneksi lähtenyt kauhean hyvin. Se saattoi pelastaa koko juoksun. Olisinko paremmalla startilla jaksanut maaliin, Neziri veisteli puolivakavissaan Suomen Urheiluliiton tiedotteessa. Kisakautensa Oslossa avannut Neziri aloittaa 100 metrin aitamatkansa kesäkuussa. Kortteelle Oslon kisa oli pikemminkin työmatka. – Vaikeaa oli, kun piti mennä yhdeksällä askeleella aitavälit, kun en ollut tätä harjoitellut. Jouduin siksi supistamaan askelta ja kaikki aidat tulivat päälle, Korte ruoti. Maailmantähdet hyvässä kunnossa Bislettillä riitti mielenkiintoa useissa eri lajeissa. Miesten seiväshypyssä kohtasivat lajin supertähdet, sisäratojen huiman maailmanennätyksen 618 tehnyt Ruotsin Armand Duplantis ja entinen ennätysmies Ranskan Renaud Lavillenie . Lavillenie hyppäsi Ranskasta omalta takapihaltaan, ja kelvosti hyppäsikin, vaikka tulos 581 ei riittänytkään paikan päällä hypänneelle Duplantisille. Tulos 586 oli kuitenkin amerikanruotsalaiselle nuorukaiselle maltillinen. – Halusin hypätä hieman korkeammalle, mutta tiesin, etten ole elämäni parhaassa kunnossa juuri nyt. Tiedän, että olen ruosteessa, Duplantis selitti Timanttiliigan Twitter-tilillä . Miesten 2 000 metrillä kisattiin Norjan ja Kenian välinen joukkuekilpailu, jossa kenialaiset juoksivat Nairobin sateessa. Veljekset Jakob , Filip ja Henrik Ingebrigtsen pitivät Bislettillä hurjaa vauhtia ja kukistivat kenialaiset selvästi. Veljeskatraan nuorin huimapää Jakob, 19, hurjasteli ajan 4.50,01, joka on uusi Euroopan ennätys. Britti Steve Cramin ennätys parani reilun sekunnin. Norjan tähtiaituri Karsten Warholm pinkoi 300 metrin aitajuoksussa sen sijaan uuden maailmanennätyksen 33,78.