Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Laskettelukeskusten kausikorttikampanjat tulleet jäädäkseen – ”Innokkaimmat ovat käyneet jokaisena päivänä, jolloin päivähinta on alle euron”

Sappeen laskettelukeskus myy tänä vuonna kolmatta kertaa kampanjahintaisia laskettelukausikortteja. Ellivuori on mukana toista kertaa ja muutaman vuoden tauon jälkeen rinteensä laskettelijoille avaava Mustavuori on myös mukana kampanjahintaisten kausikorttien kaupassa. Ellivuoren toiminnanjohtaja Esa Ropponen kertoo, että viime kausi oli laskettelukeskukselle menestys juurikin kampanjahintaisten kausikorttien takia. Ropponen kertoo, että tällöin kausikortteja myytiin kaikkiaan noin 3000 kappaletta. –Meille tämä on todella suuri määrä lippuja ja alkavalle kaudelle uskon, että myymme kausikortteja vieläkin enemmän, noin 4000-5000 kappaletta. Ropponen kertoo, että kausikortit eivät ole vähentäneet päivälippujen myyntiä lainkaan. –Voidaan sanoa, että päinvastoin. Päiväliput ovat käyneet erittäin hyvin kaupaksi, kun kausikortin omistaja on ottanut kaverin tai kavereita mukaan rinteeseen. Voidaan sanoa, että kampanjahintaisten kausikorttien myötä lipunmyynti on vain lisääntynyt. Sappee jatkaa hyväksi havaitulla linjalla Sappeen toimitusjohtaja Jouko Poukkanen kertoo, että kausikorttikampanjoista on kertynyt jo mukavasti kokemusta ja hyväksi havaitulla linjalla jatketaan myös tulevilla kausilla. Alkavalle kaudelle Sappee on myynyt jo lähes 9000 kausikorttia. Poukkanen uskoo, että kaikki yli 12 000 kampanjahintaista kausikorttia myydään loppuun ennen kuin kampanja päättyy. Kausikorteista on Sappeelle paljon hyötyä. – Käyttäjäkuorma on tasaisempi, asiakastyytyväisyys on noussut ja päivittäisvolyymi kasvanut, Poukkanen luettelee. Poukkasen mukaan on hienoa, että Sappee on kampanjoiden myötä pystynyt tarjoamaan laskettelun edullisesti kaikille käyttäjäryhmille. – Innokkaimmat ovat käyneet jokaisena päivänä. Silloin puhutaan alle euton päivähinnasta, joka on jo todella edullinen. Useita vaihtoehtoja Myös parin vuoden tauolta palaava Mustavuori on ottanut myyntiin kampanjahintaiset kausikortit. Valikoimasta löytyy kolme erilaista. – Tavallisen kausikortin ja perhekausikortin lisäksi myymme arkipäiväkausikorttia, jollaista ei ainakaan oman tietoni mukaan ole myynnissä missään muualla Suomessa, kertoo Mustavuoren toimitusjohtaja Jari Kaaja . Kaaja kertoo, että kampanjahintaisia kausikortteja on myynnissä 2000 kappaletta, joista on myyty noin puolet. Helppo tapa laskea Kaikki kolme laskettelukeskusta ovat yhtä mieltä siitä, että kampanjahintaiset kausikortit ovat tulleet jäädäkseen. Laskettelukeskuksille ne tuovat uusia käyttäjiä keskuksiin samalla, kun se mahdollistaa laskettelun aikaisempaa suuremmalle joukolle. Myös toiminta on nopeampaa kuin lippuluukulla ei tarvitse jonottaa. – Kausikortin avulla on helppo laskea. Sen kun ajaa auton parkkiin ja menee suoraan hissille, Ropponen kertoo.