Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Vuoreksen koulu tiedotti koulussa olleella todetusta tartunnasta – Runsaalla sadalla pirkanmaalaisella uusi viikko alkoi karanteenissa

Pirkanmaalla testattiin sunnuntaina 418 näytettä, joista kuusi oli positiivisia. Uusista positiivisista näytteistä noin puolet liittyy jo tiedossa oleviin tartuntaketjuihin. – Kolmesta uudesta tulee kymmenittäin altistuneita varmastikin, Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) infektioyksikön osastonylilääkäri Jaana Syrjänen sanoo. Maanantaiaamuna Pirkanmaalla oli runsas sata ihmistä karanteenissa jäljitettyjen koronavirustartuntojen vuoksi. Karanteenin voi määrätä tartuntataudeista vastaava lääkäri. Kaikki kuusi tartuntaa on saatu Pirkanmaalta. Suurimmaksi osaksi ne on kirjattu Tampereelle. – On joku sellainenkin paikkakunta, jossa on toistaiseksi varmaan yksittäinen ollut. Tarkemmat paikkakuntakohtaiset tiedot tiedottaa pienellä viiveellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). THL ei listaa alle viiden tartunnan paikkakuntia. THL:n mukaan koronavirukseen liittyviä kuolemia on Suomessa raportoitu kaksi lisää. Nyt koronakuolemia on raportoitu Suomessa yhteensä 339. Sairaalahoidossa on koronaviruksen aiheuttaman taudin takia tällä hetkellä 10 ihmistä. Heistä kaksi on osastohoidossa Taysin erityisvastuualueella. Tehohoidossa on Suomessa kolme henkilöä. Vuoreksen koulussa varmistettiin tartunta Tampereella sijaitseva Vuoreksen koulu on tänään lähettänyt vanhemmille Wilma-viestin, jossa kerrotaan koulussa todetusta yhdestä uudesta koronavirustapauksesta. Henkilö oli ollut Vuoreksen koulussa, ja hänellä oli viikonlopun aikana todettu koronavirustartunta. Rehtori Leena Kostiainen vahvistaa Wilma-viestin tiedon siitä, että koulussa on todettu yksi koronavirustartunta. Tartunnalle mahdollisesti altistuneet on tavoitettu jo eilen sunnuntaina ja asetettu karanteeniin. He käyvät koulua etäopintoina. Koulussa on tehty hygieniasiivous niissä tiloissa, joissa sairastunut on ollut. Muutoin Vuoreksen koulun opiskelu jatkuu aiempaan tapaan lähiopetuksena. Vuoreksen koulussa on jo viime toukokuusta lähtien porrastettu ryhmien siirtymiä ruokatunneille ja välitunneille. Päivän aikana lapset ovat tekemisissä lähinnä omien ryhmiensä kanssa. Rehtori Leena Kostiaisen mukaan poikkeusjärjestelyistä oli apua tartuntaketjun jäljittämisessä, kun koulussa todettiin varmistettu tartunta. – Koulun rakenne on helpompi, kun olemme viidessä siivessä ja kolmessa kerroksessa, ja pyrimme siihen, että olemme oman siiven ja oman kerroksen väen kanssa tekemisissä. Kostiainen ei kommentoi altistuneiden määriä koulussa. Perjantain ja sunnuntain välillä Pirkanmaalla todettiin yhteensä 13 uutta tartuntaa. Lasten testausohjeita jälleen tarkennettu Kouluikäiset lapset ja nuoret tulisi nyt testata lievienkin hengitystieoireiden vuoksi. THL tarkensi viime viikon lopulla ohjetta sen vuoksi, että aiempia lasten testausta käsitteleviä ohjeita tulkittiin liiankin väljästi. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri noudattaa heti uutta, tarkennettua ohjetta koululaisten kohdalla, ja koululaiset voivat mennä testiin esimerkiksi kurkkukivun vuoksi. Oireileva lapsi ei saa mennä kouluun, mutta oireettomat perheenjäsenet voivat olla koulussa testituloksen odottelun aikana. Alle kouluikäisten lasten ohjeistus pysyy ennallaan. – Päiväkoti-ikäisten osalta oireita voi ihan hyvin seurailla kotona, jos lapsi on hyväkuntoinen, Syrjänen sanoo. Tarkat ohjeet voi lukea THL:n ohjesivulta . Päivitys 14.9.2020 kello 13.34: Juttuun lisätty tiedot Vuoreksen koulussa tiedotetusta tartunnasta.