Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Keuhkosyöpä lisääntyy Suomessa yllättäen naisilla, jotka eivät tupakoi – ”Selitystä ei ole vielä löydetty"

Keuhkosyöpään sairastuu yhä useammin nainen, joka ei tupakoi. Ilmiö on viime vuosina yleistynyt Suomen lisäksi myös muualla maailmassa, eikä syytä tiedetä. – Joukossa on toki myös savuttomia miehiä, mutta tupakoimattomista sairastuneista naisia on suhteellisesti enemmän kuin miehiä, keuhkoterveyden asiantuntijajärjestön Filha ry:n pääsihteeri ja keuhkosairauksien erikoislääkäri Tuula Vasankari sanoo. Kun Vasankari vielä muutamia vuosia sitten työskenteli kliinisessä työssä potilaiden parissa, hän näki ilmiön lisääntyvän myös käytännössä. – Mitä taustalla on, sille ei ole vielä löydetty selitystä. Taustalla saattaa olla erilaisia altisteita, sillä tilanne vaihtelee hieman eri maissa, Vasankari sanoo. Uutta tietoa saattaa olla luvassa jo parin vuoden kuluttua, sillä Vasankari ja Oulun yliopiston keuhkosairauksien ja keuhkopatologian professori Riitta Kaarteenaho ovat hakeneet rahoitusta syöpätutkimukselle, jossa saadaan toivon mukaan lisätietoa myös tupakoimattomien naisten keuhkosyövän lisääntymiseen liittyvästä oudosta ilmiöstä. Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää laajalti keuhkosyövän kokonaiskuvaa Suomessa. Tarkkaa tietoa Vasankarin mukaan ei ole vielä esimerkiksi siitä, kuinka paljon Suomessa on tupakoivia ja tupakoimattomia keuhkosyöpään sairastuneita. – Tutkimuksessa selvitämme muun muassa, minkälainen profiili on tupakoivalla ja minkälainen tupakoimattomalla keuhkosyöpään sairastuneella suomalaisella miehellä ja naisella. Tutkimme myös sitä, miten hoidon toimivuus eroaa tupakoivilla ja tupakoimattomilla sekä sitä, miten hoidon vaikutus vaihtelee miehillä ja naisilla, Vasankari sanoo. Mikäli rahoitus tutkimukseen myönnetään, työ päästään aloittamaan jo ensi vuoden kuluessa. – Toivottavasti meillä on jo parin vuoden kuluttua uutta tietoa myös siitä, miten yleinen keuhkosyöpä on tupakoimattomilla naisilla ja mitä tekijöitä siihen liittyy, Vasankari sanoo. Haasteellinen sairaus Vaikka keuhkosyövistä suurin osa eli 80-90 prosenttia johtuu tupakanpoltosta, 10-20 prosenttia keuhkosyöpään sairastuneista on tupakoimattomia. Osan sairastumisista selittävät esimerkiksi asuinpaikan radon, työskentely asbestin parissa tai jotkut muut harvinaiset riskiä lisäävät ympäristötekijät. Myös passiivisen tupakoinnin tiedetään lisäävän riskiä keuhkosyöpään. – Kovin monen tapauksen taustalla ne tuskin kuitenkaan ovat. Tutkimuksessamme haluamme selvittää, mitä muita tekijöitä tupakoimattomien ihmisten sairastuvuuden taustalla voi olla, Vasankari sanoo. Vasankarin mukaan keuhkosyöpä on yhä erittäin haasteellinen sairaus, sillä solumuutokset kehittyvät hitaasti ja oireet ovat usein salakavalia. Siksi tauti on erittäin tappava. – Keuhkoissa ehtii tapahtua paljon muutoksia ennen kuin ihminen alkaa havaita muutoksia esimerkiksi omassa hengityksessään, Vasankari sanoo. Siksi keuhkosyöpä havaitaan usein vasta kovin myöhäisessä vaiheessa. Keuhkosyöpiä on myös monta erilaista. Joihinkin syöpätyyppeihin on jo toimivia täsmähoitoja, mutta ei läheskään kaikkiin. – Leikkaus on paras hoito, mutta leikkaamaan pitäisi päästä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen kuin etäpesäkkeitä on ehtinyt syntyä. ”Herkemmin kuvaukseen” Vasankari patistaa terveydenhuollon ammattilaisia lähettämään keuhko-oireista kärsiviä potilaita röntgenkuvauksiin nykyistä matalammalla kynnyksellä. Vasankarin mielestä Suomessa ammattilaiset on koulutettu ajattelemaan liiankin vahvasti, että ihmisille ei saa antaa turhia säteilyannoksia. Lääkärilehdessä 1.11. julkaistussa kirjoituksessaan Vasankari kehottaa terveydenalan ammattilaisia ”epäilemään keuhkosyöpää epätavallisessakin tilanteessa”. – Jokaista ihmistä ei varsinkaan flunssa- ja influenssaepidemioiden aikana ole mahdollista kuvata, mutta herkästi käy myös niin, että keuhkosyöpää ei osata syyksi epäillä muiden keuhkosairauksien joukosta. Jos potilaalla on pitkittyneitä oireita, ei lähetteen kirjoittamista kuvauksiin kannata liian pitkään käydä miettimään, Vasankari perustelee Aamulehdelle . Epäily mahdollisesta keuhkosyövästä herää terveydenhuollossa Vasankarin mukaan herkemmin, kun tiedetään, että tupakoi tai on aiemmin tupakoinut. Silloin lähetetään helpommin keuhkokuvaukseen. Huomiota pitäisi Vasankarin mielestä nykyistä enemmän kiinnittää myös tupakoimattomien ihmisten keuhko-oireisiin. – Tupakoimattoman kohdalla epäily herää usein vasta myöhemmin, ja silloin tauti on ehtinyt usein edetä jo liian pitkälle, Vasankari sanoo. – Nykyisin käytössä olevilla menetelmillä yhden keuhkokuvan säteilyannos on kovin pieni. Eikä se kauhean kallistakaan ole. Kuvantaminen on kuitenkin hurjan hyvä seulontatutkimus keuhkojen alueella. "Veri on vaaran merkki” Lääkäriin Vasankari kehottaa hakeutumaan, jos ilmaantuu pitkään kestäviä tavallisuudesta poikkeavia keuhko-oireita. Erilaiset hengitystieoireet ovat hyvin yleisiä, semminkin tähän aikaan vuodesta, kun flunssakausi on pahimmillaan ja influenssakausi on lähestymässä. Aina on hyvä muistaa, että keuhko-oireiden taustalla voi olla myös monta muuta syytä. – Jos on ollut esimerkiksi 3-4 viikkoa jatkunut pitkittynyt yskä, jolla ei ole selkeää syytä, aina pitää hakeutua lääkäriin, Vasankari sanoo. Jos ysköksessä on vähänkin verta, se on selkeä vaaran merkki, ja lääkäriin on syytä mennä. – Pitkittyneen yskän lisäksi oireena voi olla pitkään jatkunut kuumeilu tai liman nousu. Vaikka aiheuttaja on todennäköisesti esimerkiksi keuhkoahtaumatauti, taustalla voi myös olla kasvain, Vasankari sanoo. Hoitoketjussa kehitettävää Jos rahoitus myönnetään, ensi vuonna käynnistyvässä tutkimuksessa selvitetään myös, mitä epäkohtia suomalaisessa keuhkosyöpien hoitoketjussa on. Suomessa keuhkosyöpähoitojen ennuste on huonompi kuin muissa Pohjoismaissa. Pohjoismaisen syöpärekisterin mukaan suomalaisista miehistä 11 prosenttia on elossa viisi vuotta diagnoosin saamisen jälkeen. Naisista elossa on 15 prosenttia. Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa elossa on miehistä viiden vuoden kuluttua diagnoosista 16 prosenttia. Sen sijaan esimerkiksi rinta- ja eturauhassyöpää sairastavien suomalaisten ennuste on Pohjoismaista paras. – Keuhkosyöpien kohdalla meillä saattaa siis olla parannettavaa monessakin kohdassa, Vasankari sanoo. Tärkeintä on, että terveydenhuollossa edetään nopeasti. On tärkeätä, että epäily voidaan sulkea pois tai vahvistaa mahdollisimman nopeasti kuvaamalla keuhkot. – On sekä sairastuneen että yhteiskunnan etu, mitä nopeammin tutkimuksiin pääsee. Sen jälkeen, kun selkeät oireet ovat ilmaantuneet, kasvainta ei yleensä voida enää leikata.