Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Nuorisomusikaali hurmasi kriitikon täydellisesti Tampereella – viisi tähteä: ”Monilahjakkaat nuoret ovat loistavia”

Nahkatakkinen tyttö tulee olemaan vedenjakaja Tampereen Työväen Teatterin tulevaisuudelle. Nuoret on saatava sitoutumaan teatteriin. Muuten talokolosseilla ei ole mitään tekoa tulevaisuudessa. Tietysti aina voi järjestää e-sport-tapahtumia ja vähän livekonserttia sinne tänne, mutta teatteri sopii perustavanlaatuisesti pienempiin tiloihin ja epätiloihin. Jollei. Niin, jollei anneta tilaa yhä useammin nuorille itselleen. Täyttäkää se tila, massallanne, energialla, taidolla. Olkaa läsnä, ottakaa yleisö syliin tai sylkekää päin naamaa. Tampereen yhteiskoulun lukion ja TTT:n yhteistuotanto on taiteen tätä päivää. Se antaa myös koulutusta työelämään. Millään instituutiolla ei ole enää varaa linnoittautua taiteen ammattilaisten ja vain heidän hiekkalaatikoksi. Kysymys on hengissä säilymisestä. On avauduttava ja jaettava tunteet ja taidot niiden kanssa, joilla tunteet ovat pinnassa, uusia ja tajunnanräjäyttäviä. Mutta en halua olla ikärasisti. Ihan samalla tavalla voitaisiin toimia vireiden vanhusten kanssa. Teräsleidit ja Tervaskannot on mahdollista soluttaa lavalle samaan tapaan. Rollaattorikoreografia viidellekymmenelle saisi jalkaväen kenraali Adolf Ehrnroothinkin kohoamaan haudastaan. Siis kiitos että pohdit vakavissasi TTT:n tulevaisuutta, teatterinjohtaja Otso Kautto . Olet viisas ihminen ja sinulla taitaa olla hyvin sykkivä sydän. Ja tulossa on vielä hieman nuorempien kanssa toteutettava Peter Pan . Tämä on taidonnäyte Miksi sitten Nahkatakkinen tyttö hurmaa ja tuntuu niin oikealta? Se on taidonnäyte. Nuoret ovat hyviä, jopa loistavia. Heidän taitonsa riittäisivät mennen tullen ison näyttämön vakioveivauksiin. Otetaan vaikka Kata, tarinan keskiössä oleva lukionuori, masennukseen ja uupumukseen vajonnut kympin tyttö. Torstain ennakossa näkemässäni versiossa tytöt puolittivat roolin, kiitos vaan. Helmi Jonasson ja Helmi Hollström ovat persoonina kovin erilaisia, mutta taidoistahan nyt on kysymys. Se on molemmilla timanttia. Kummankin äänen laatu on vahva ja halu käyttää sitä rohkeaa. Kun tulkinta lähtee myös kehosta, katsoja ei voi muuta kuin kuunnella. Dingona Emil Pohjanen on veijari, letkeä liikkuja ja nimirooliin varmaan ainut mahdollinen valinta, sen verran persoonallinen kaveri tässä touhuaa. Jonen haastavan "kuoleman jälkeen" roolin elää läpi Eero Löövi , rauhan kantajana. Haluttuna Ainona Senja Puurtinen sukkuloi tyynenä sovittelijana ihailijoiden keskellä. Leevi Rauhalahden Henri ei jää riutumaan poikain mittelöissä. Rauhalahdella on nuorista ehkä parhain balanssi tanssien, laulun ja draamanäyttelemisen välillä. Eemeli Saarelan Nurmi erottuu ilopilkkuna väkkäränä Dingon kavereista. Erinomaista reagointia! Ilona Huhdan Mirja kipuilevana Jonen siskona on nainen paikallaan, äksy, mutta tilannetajuinen. Larppaajien lössi on hurmaava kaikkinensa, Harry Potter -irvailuineen ja Dark Vattereineen. Iso musta aukko Nuorten mielenterveyden ongelmat eivät ole mikään muotijuttu. Se on täyttä totta. Koulupsykologien resurssit ovat täysin riittämättömät sitä vyyhtiä selvittämään. Nahkatakkisen tytön uudelleensovitus tuo tämän ison musta aukon tarinan keskiöön. Se on hyvä, ei, vaan aivan erinomainen asia. Tämä tarina on nuorten puolella, nuorten äänellä. Kata on menettänyt ihastuksensa Jonen hukkumisonnettomuudessa. Tyttö ei pääse menetyksestä yli, varsinkaan, kun taustalla on kiusaamista eikä yksinhuoltajaisäkään mitään ymmärrä. Koulun viihdepuolen moottorina häsää Dingo, monilahjakkuus ja sydämenkalastaja. Kun porukka päättää lähteä menehtyneen Jonen perheen kesämökille bilettämään, menneisyyden tuska nousee pintaan. Ja kaikkea tätä nivoo yhteen Dingon musiikki, suosikkibiisit Nahkatakkisesta Ainoon ja Autiotaloon . Nuoret onnistuvat, koska he ovat kautta linjan monilahjakkuuksia. TYK on ollut koko 125-vuotiaan olemassaolonsa taiteilijahautomo. Nyt se räväyttää koko potentiaalinsa monella levelillä arvoiselleen lavalle, suurelle näyttämölle. Monet ihanat mutkat Tarvittiin Jouni Prittinen vähän avittamaan koreografiassa. Miten pidänkään Prittisen liiketajusta, mitä suurempi ryhmä, sitä mahtavammille mutkille koreografi väen vääntää. Ollaan sitten ylhäällä, hydrauliikan keinoin katolla tai veden alla tai kuolleen nuoren mielessä. Marietta Kunnaksen luoma usko ensembleen näkyy kaikessa. He ylittävät itsensä jokainen, koolle, kiloille, kauneuskäsityksille nauraen ja nuoleksi jännittyen. Orkesteri yllätti ehkä eniten. Miten tasavahvaa satsia se tuottaakaan, puhaltajat aivan priimaa ja rytmipuoli timmi. Dingo, uskoisitko? Pertti Nieminen alias Neumann ei varmaan olettanut vuonna 1982 lauluja väsätessään, että vielä neljänkymmenen vuoden päästä häntä veivataan hurmoksessa nuorten voimin tuhansille katsojille. Mutta Dingo teki sen, mitä vain aidoille näkijöille on suotu: sanoitti nuoren aistiherkkyyden ja teinin itkun, suusta purkautuvan perkeleen ja vahinkosuudelman. Siinä on riittävästi elämäntyöksi. Taiteilija, joka on valon puolella, ei unohdu koskaan. Dingo sai kymmenet tuhannet sytkärit syttymään. Teepä perässä.