Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Asuntorakentamisen tahti hyytyy, ylitarjonta todennäköistä etenkin kerrostaloasunnoista – ”Yksityisten vuokranantajien vuokrapyynnöt ovat jo laskeneet”

Asuntorakentamisen tahti hidastuu parhaillaan voimakkaasti. Varsinkin kerrostaloasuntojen aloituksiin on luvassa rujoakin alamäkeä, ja pahin on vasta edessä. Näin ennustaa rakennusmarkkinoiden asiantuntijayritys Forecon . Sen mukaan jo viime vuonna uusien asuntojen aloitusmäärät vähenivät tietyissä kaupungeissa ”useita kymmeniä” prosentteja. – Asuntomarkkinoiden tilanne kärjistyy kesällä 2020. Uusien valmistumishuippu ja yhtiölainojen viiden vuoden lyhennysvapaiden päättyminen tuovat mitä ilmeisimmin viime vuosina rakennettuja asuntoja myyntiin. Tämä koskee erityisesti sijoitusasuntoja, esittää Foreconin johtava neuvonantaj a Pekka Pajakka la. Forecon arvioi, että uusien talonrakennushankkeiden huippu osui kesään 2018. Niiden rakentamista riittää kuluvan vuoden syksyyn, mutta sen jälkeen alkaa alamäki: uusien talonrakennushankkeiden aloitusmäärän lasku vauhdittuu. Foreconin ennusteessa asuntojen uudisrakentaminen vähenee tänä vuonna 7 prosenttia ja ensi vuonna 12 prosenttia. Asuntoaloitukset vähenevät tänä vuonna noin 20 prosenttia ja ensi vuonna noin 17 prosenttia. Aloitukset vajoavat Asuinrakentamisen aloituksia kertyi viime vuonna yli 44 000. Forecon odottaa, että tänä vuonna aloitukset laskevat alle 36 000 asuntoon ja edelleen noin 30 000 asuntoon vuonna 2020. – Tuotannon volyymi kääntyy tämän vuoden aikana laskuun ja lasku voimistuu ensi vuonna. Aloitusten määrä on alkanut palautua kestävän kysynnän tasolle, Pajakkala hahmottaa. – Kerrostaloaloitukset vähenevät nopeasti. Suuret muutokset koskevat juuri kerrostaloja. Asuntoaloitusten määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden 2014 jälkeen. Foreconin Pajakkala varoittaa vuosikymmenten kokemuksella, että ”pidemmän aikavälin” kysyntää ajatellen kerrostaloaloitusten määrä on kestämättömän korkealla. – Asuntotuotanto ylittää sekä asuntokuntien määrän että väkiluvun kasvun useimmissa kaupungeissa. Kerrostaloaloitusten kasvu on jatkunut vuoden 2019 alussa vain pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Muualla on miinusmerkkiä, Pajakkala kertoo. Pajakkalan mukaan asuntoja on rakennettu jo pitkään huomattavan paljon verrattuna väestön lisäykseen. Ylitarjonnan riskit Forecon varoittaa kerrostaloasuntojen ylitarjonnasta, joka on laajenemassa suurimpiin kasvukeskuksiin. Kysyntä voi jäädä pieneksi, kun asunnot valmistuvat reilun vuoden päästä niiden aloittamisesta. – Tämänhetkinen aloitusmäärä merkitsee ylitarjontariskiä. Uusien asuntojen myynnin tökkiminen kertoo tästä, sillä uusia asuntoja valmistuu lisää ja lisää, mutta niiden myyntimäärät ovat kääntyneet alaspäin, Pajakkala uskoo. Foreconin mukaan uusien vuokra-asuntojen tarjonnan voimakas kasvu testaa vielä vuokrakysyntää. Tyhjiä vuokra-asuntoja tulee lisää. – Yksityisten vuokranantajien vuokrapyynnöt ovat jo laskeneet. Ylitarjonnan riski joissain kaupungeissa ylittyy, ja sijoitusasuntojen ylitarjonta on alkanut näkyä kilpailuna vuokralaisista, Pajakkala sanoo. Hänen mukaansa alkuvuonna on jo nähty kysynnän vähenemistä. Uusia kerrostaloasuntoja on poikkeuksellisen paljon myynnissä sekä tarjolla vuokralle. Forecon laskee, että uusia vapaarahoitteisia kerrostaloasuntoja on myynnissä noin 17 000 kappaletta. Se vastaa korkeasuhdannevuoden rakentamismäärää. Välittäjistä Remax kertoi tiistaina, että uudiskohteissa myyntimäärät ovat laskeneet reilusti. Uusien asuntojen kauppa väheni tammi–huhtikuussa 12,6 prosenttia. Tampereella uusien asuntojen kauppamäärä oli 23,1 prosenttia miinuksella, kun pääkaupunkiseudulla jakson alamäki oli 11,0 prosenttia. Markkinat korjaavat Kerrostaloasuntojen aloitusten kasvu kääntyi laskuun viime vuoden kolmannella neljänneksellä. Foreconin mukaan kerrostaloaloitusten lasku on jatkunut alkuvuonna viime vuotta suurempana. Tänä vuonna asuinrakentamisessa kaikkien aloitusten määrä vähenee yli 15 prosenttia. Kaikki uudistalonrakentamisen sektorit kääntyvät miinukselle, mutta eniten vähenee uusien asuntojen rakentaminen. Forecon lähtee siitä, että kuluttajakauppa on asuntomarkkinoilla vaisua. Yhtälö on hankala, koska uudisrakentaminen jatkuu vilkkaana. – Myyntiä on pyritty vauhdittamaan monin eri porkkanoin. On luvattu esimerkiksi muuttoavustusta, kolmen kuukauden vuokranalennusta ja vastikkeiden maksuvapautta alkukuukausille. Osin on jo laskettu hintoja, Pajakkala kertoo. Tällä hetkellä rakentaminen on edelleen vilkasta ja työkantaa on paljon. Rakentamisen työllisten määrä on ylittämässä 200 000:n rajan, ja alan työllisyys on yhtä korkealla kuin vuonna 1990.