Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Jos idän korkeapaine pumppaa lämmintä ilmaa Etelä-Suomeen, juhannuksesta voisi tulla jopa helteinen

Juhannuksen sää näyttää tällä hetkellä ennusteissa tavanomaiselta ajankohdan säältä Suomessa. Silti idässä oleva korkeapaine luo toivoa siitä, että ensi viikolla saattaisi lopulta lämmetä. Pirkanmaalla tavanomainen ajankohdan lämpötila on 16–20 astetta. Alimmillaan lämpötila käy kuitenkin vuorokauden aikana 5–10 asteessa. – Idän ilmaa lämmittävällä korkeapaineella on mahdollisuus vaikuttaa Etelä-Suomeen asti, mutta pohjoinen saisi viileämmän tuntuista ilmaa päällensä. Nämä ovat viikkokeskiarvoja, joten päivittäistä vaihtelua voi olla, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Jenna Salminen . – Hyvinkin on mahdollista, että alkuviikko on kylmempi, mutta juhannukseksi lämpenee. Salminen sanoo, että juhannuksen säästä saadaan alkuviikkoa tarkempaa tietoa viikonloppuna. – Toistaiseksi helteitä ei ennusteissa näy, mutta Suomi on hyvin ailahtelevan sään maa, hän sanoo, Juhannusta vietetään ensi viikolla perjantaista lähtien.