Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Valtio rientää Finnairin tueksi 600 miljoonan euron takauksella – ”Suurin kriisi lentoliikenteen historiassa"

Valtio voi myöntää lentoyhtiö Finnairille 600 miljoonan euron valtiontakauksen uusiin lainoihin. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti takauksen myöntämisestä eilen torstaina pitämässään kokouksessa. Takaukselle on vielä saatava eduskunnan suostumus. – Valtio on vastuullinen omistaja, ja nyt on erittäin vakava tilanne sekä kansallisesti että kansainvälisesti, minkä vuoksi valtion täytyy tukea Finnairia, omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoo valtioneuvoston tiedotteen mukaan. Valtio omistaa 55,8 prosenttia Finnairin osakkeista. Tuppuraisen mukaan hallitus haluaa päätöksellään varmistaa, ettei Finnairin toiminta keskeydy koronakriisin vuoksi. – Yhtiön ylläpitämät reittiyhteydet ovat Suomen huoltovarmuuden sekä rahti- ja matkustajaliikenteen kannalta erittäin tärkeitä, ja yhtiön vaikutus kansantalouteemme on merkittävä. "Suurin kriisi lentoliikenteen historiassa" Finnair varautuu tiedotteensa mukaan etukäteen tilanteeseen, jossa se saattaa tarvita valtiolta lainan lisärahoituksen varmistamiseksi, jos muuta rahoitusta ei lähikuukausina ole saatavilla. Pankkitakauksia ei ole tällä hetkellä saatavissa, koska koronavirus ravistelee vaikeasti rahoitusmarkkinoita ja pörssikursseja. – Koronavirus on jo nyt suurin kriisi lentoliikenteen satavuotisessa historiassa, Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner sanoo yhtiön tiedotteessa. Mannerin mukaan Finnair on "vahvimpia lentoyhtiöitä", ja sillä riittää kassaa, mutta lisärahoitussuunnitelmalla yhtiö haluaa varmistaa selviytymisen viruksen aiheuttaman kriisin ajan. Finnair on seisauttanut lähes kaikki matkustajareittinsä koronaviruksen vuoksi. Yhtiö lentää nyt vain muutamia Suomen kannalta tärkeimpiä yhteyksiä ja rahtia. Yhtiö on toteuttamassa kokoluokaltaan merkittävän lisärahoitussuunnitelman varmistaakseen yhtiön tulevaisuuden pitkittyneessäkin koronavirustilanteessa. Finnairin lisärahoitussuunnitelma sisältää olemassa olevan valmiusluottolimiitin käyttöönoton, kiinnittämättömien lentokoneiden myynti- ja takaisinvuokrausjärjestelyjä sekä merkittävän suuruisen, markkinaehtoisen työeläkemaksujen takaisinlainausjärjestelyn, yhtiö tiedottaa. Myös Norjan valtio myönsi vakuudet lentoyhtiö SAS:n ja Norwegianin rahoitusta varten.