Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Nyt on tarjolla draamaa ja sinfoniaa: kumpi suurseura syöksyy tänään syvälle kriisin syövereihin, HIFK vai TPS?

Helsingin IFK on SM-liigan todellinen suurseura, jos mittarina käytetään talouden tunnuslukuja. HIFK:lla on suurin tulobudjetti (9,91 miljoonaa euroa) ja sarjan kallein joukkue. Pääsylipputuloja HIFK arvioi saavansa 3,3 miljoonaa euroa ja saman summan se on varannut pelaajien palkkoihin. Mikään muu seura ei pääse yleisötuloissa edes lähelle. HIFK pyörittää reippaasti yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa. Sillä on alla neljä plus-merkkistä tilikautta, joissa se on takonut voittoa yhteensä lähes miljoona euroa. HIFK on osannut vähintäänkin kelvollisesti hyödyntää Liigan suurimman markkina-alueen, pääkaupunkiseudun, vaikka joutuu kilpailemaan asiakkaista ja yhteistyökumppaneista KHL-seura Jokerien kanssa. Jos mittarina käytetään urheilun tunnuslukuja, asia kääntyy päälaelleen. Urheilumenestyksen perusteella HIFK on viime vuosina ollut jos ei nyt ihan kääpiö, niin paremminkin pien- kuin suurseura. Se on voittanut tällä vuosituhannella yhden mestaruuden (2011). Kärpillä on samassa otannassa seitsemän kultaa, TPS:lla ja Tapparalla kolme, JYPillä ja HPK:lla kaksi. HIFK:n tavoin ovat Jokerit ja Ässät päässeet juhlimaan kertaalleen. Alkusyksyn perusteella tämäkään kausi ei ole kirkastamassa Stadin Kingien kuvaa. Joukkue on panostuksiin nähden sarjataulukon väärässä päässä, hävettävän heikolla sijalla 13. Varsinaisen peliajan voittoon HIFK on pystynyt viimeksi 18. syyskuuta, jolloin JYP kaatui Nordenskiöldinkadulla. Sen jälkeen se on saanut 18:sta jaossa olleesta pisteestä neljä. Loput ovat sataneet vastustajien laariin. HIFK:n kaudesta on muodostumassa parin viime kauden kaltainen: joukkue kaivaa itselleen syksyllä kuopan, josta se joutuu takamatkalta ponnistelemaan ylöspäin. Kaudesta tulee raskas, kuten Ari-Pekka Selinin viime talvena saamat potkut kertovat. Ellei tahti muutu, sama kohtalo uhkaa ennen pitkää Selinin päävalmentajana korvannutta Jarno Pikkaraista. Kovin herkästi HIFK ei kuitenkaan ole Pikkaraiselle ovea näyttämässä. Syitä on kaksi. Urheilujohtaja Tobias Salmelainen on sitonut itsensä tiukasti joukkueen menestymiseen nimenomaan Pikkaraisen johdolla. Oli Salmelaisen ajatus nostaa hänet kakkosen paikalta vastuuseen ja vieläpä aikaistaa muutosta kovalla päätöksellä, Selinin lähtöpasseilla. Joukkueen koonneella Salmelaisella on nyt yhtä lailla näytön paikka kuin Pikkaraisella – ellei jopa enemmän. Toinen syy on peliesityksissä. Ne eivät ole olleet samanlaista kuraa kuin tulokset. Viime keväänä HIFK nousi Pikkaraisen johdolla runkosarjassa seitsemänneltä sijalta kuudenneksi eli suoraan puolivälieriin, ja lopulta joukkue jäi vain maalin päähän mitalista. Myöskään tämän syksyn otteluissa HIFK:lla ei ole ollut mitään massiivisia pelillisiä ongelmia. Päinvastoin, joukkue on paria poikkeusta lukuun ottamatta ollut vahvasti pelin päällä. Esimerkiksi edellisessä kotiottelussaan Pelicansia vastaan se voitti laukaukset 66–28 (kakkoserässä poskettomasti 33–2) mutta hävisi 0–3. Ennemmin tai myöhemmin HIFK:n laadukkaat pelaajat alkavat väistämättä onnistua paremmalla prosentilla tekopaikoissa. Ennemmin tai myöhemmin myös maalivahtipeli paranee. Atte Engren on ollut loukkaantumisen takia sivussa syyskuun 21. päivän HPK-ottelusta saakka. Siinä Frans Tuohimaa tuli hänen tilalleen kolmanteen erään, ja Anton Lundellin jatkoaikamaali toi HIFK:lle sen viimeisimmän voiton. Sen jälkeen vastuuta on kantanut harjoitusotteluista sivussa ollut ja toipilaana kauden aloittanut Tuohimaa, joka ei ole vielä päässyt lähellekään tasoa, johon hänen tiedetään pystyvän. Kuten viime kauden tapahtumat jääkiekkomaailmassa osoittivat, mitään ei välttämättä ole menetetty, vaikka alkukaudella kaikki ei mene ihan putkeen – tai jos menee, niin tappioputkeen. Tammikuussa NHL:n jumbosijalla ollut St. Louis Blues nousi Stanley Cupin mestariksi, eikä HPK:n sensaatiomainen kultakausi ollut sekään rallattelua alusta asti. Kokonaan toinen juttu on sitten se, miten temppu tehdään. Siihen ei esimerkiksi HIFK:lla riitä mikään lite bättre . Toistaiseksi sen peli on ollut kuin porilaista italianpataa: ainekset ovat kyllä kunnossa, mutta lopputulos on jotain ihan muuta. Mistä löytyy HIFK:n pelillinen kilpailuetu? Tänään Nordenskiöldinkadun hallissa näytellään 90-henkisen sinfoniaorkesterin säestyksellä suurta draamaa. Syksyn toinen alisuorittaja, ammoinen dynastia TPS tulee HIFK:n vieraaksi Red Classics -otteluun. Tasapistein peräkkäisillä sijoilla 12 ja 13 olevilla joukkueilla on molemmilla alla neljä peräkkäistä tappiota. Jos Pikkaraisen palli HIFK:ssa alkaa jo vähitellen heilua, samaa voi sanoa päävalmentaja Kalle Kaskisen jakkarasta Tepsissä. Tämä on todettava siitäkin huolimatta, että urheilujohtaja Antero Niittymäki vaikuttaa tässä vaiheessa reagoivan tilanteeseen pelaajapuolella, vahvistuksia hankkimalla. Eilen TPS julkisti jenkkihyökkääjä Greg Squiresin ja TuTosta siirtyvän Joel Janatuisen sopimukset. Niittymäki on samassa jamassa Turussa kuin Salmelainen Stadissa: paljon parempaa tulosta vaaditaan häneltäkin. Myös Kaskinen muuten sai pestinsä syrjäyttämällä Selinin – joka sivumennen sanottuna on nostanut Ässät viime kauden jumbosijalta viidenneksi. Paineet ovat kovat ja panokset korkealla. Viides tappio putkeen suistaa illan häviäjän yhä syvemmälle kriisiin, jonka seuraukset voivat olla arvaamattomia. Voittaja saa hetken happea, mutta ei sekään pitkälle pötki, ellei pää pysy pinnalla pitempään.