Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Vihreiden Ohisalo ilmoittautui kannattamaan Kulmunin ilmastorahastoa – valeuutiset kuriin vaikka lainsäädännöllä

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo kannattaa ajatusta ilmastorahastosta. Sitä esitti viikko sitten keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni puoluevaltuustossa. Kulmuni esitti, että valtio sitoutuisi olemaan osarahoittajana kaikissa niissä merkittävissä investoinneissa, joilla saadaan tehokkaasti vähennettyä päästöjä ja edistettyä uuden teknologian käyttöönottoa Suomessa. Investointien rahoitusta varten luotaisiin ilmastorahasto, jonka peruspääoma kertyisi valtion omaisuutta myymällä. Rahastoon voisivat sijoittaa myös tavalliset kansalaiset. – Tavoitteemme on rakentaa maailman ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointivaltio. Mielestäni on selvää, että valtiolla on tässä tavoitteessa itsellään merkittävä ja aktiivinen roolinsa. Siksi tervehdin mielenkiinnolla hallituskumppani keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin esitystä kansallisen ilmastorahaston perustamisesta, sanoi Ohisalo puheessaan. Sisäministerinä Antti Rinteen hallituksessa toimiva Ohisalo käsitteli puheessaan laajasti vihapuheen suitsimista somessa. – Sosiaalinen media on se alusta, jolla uutiset, valheet ja vihapuhe leviävät rinta rinnan. Ohisalon esimerkkinä oli tuore valevideo, jossa hän keskusteli perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kanssa. Ohisaloa on jäänyt vaivaamaan se, että Facebook ei pyynnöistä huolimatta poistanut valevideota. – Facebookin, Twitterin ja muiden sosiaalisen median jättien on kannettava oma vastuunsa. Mikäli siihen ei löydy kykyä, tarvitsemme vahvempaa somealustojen lainsäädännöllistä sääntelyä niin Suomen kuin EU:n tasolla, sanoi Ohisalo.