Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Jopa 10 000 suomalaisen Telian liittymät lakkasivat toimimasta ulkomailla

Telian suomalaiset puhelinliittymät lakkasivat toimimasta ulkomailla. Vika koskee ainakin mobiilidataa sekä puheluita ja tekstiviestejä ulkomailta Suomeen ja Suomesta ulkomaille, Telia kertoi maanantai-iltana. Vika alkoi kello 16:n aikaan maanantaina, ja sen korjaaminen arvioitiin kestävän aamukolmeen tiistaina, mutta yhtiön mukaan liittymät alkoivat toimia jo myöhään maanantaina. Kyseessä oli Telian mukaan kaksi erillistä vikaa, jotka sattuivat samaan aikaan, kertoi Timo Saxén Telian viestinnästä. Saxénin mukaan vika koski arviolta ainakin noin 10 000 asiakasta ulkomailla. Ensin havaittiin vika kansainvälisen liikenteen ohjaamiseen liittyvässä laitteessa Ruotsissa. Suomen yhteyksiä varten otettiin käyttöön varayhteys, joka meni poikki noin kello 16 Etelä-Suomessa sattuneen kaapelivaurion vuoksi. – Kun varayhteys vikaantui noin neljän aikaan, niin tilanne tuli päälle. Siinä mielessä kyse on huonosta tuurista, että viat ovat osuneet päällekkäin, Saxén kertoi Aamulehdelle . Saxénin mukaan Suomessa oleva varayhteys ei olisi ollut käytössä ilman Ruotsissa havaittua vikaa.