Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampere Filharmonian solistina laulanut Tuuli Takala tavoitti äänellään rakkauden hehkun, kuun kajon ja koivun salaisuudet

Sopraano Tuuli Takalaa voisi kuunnella vaikka viisi maskia päässä, eikä tuntuisi tukalalta. Arjen pikku hankaluudet katoavat mielestä Takalan aukaistessa suunsa ja antaessa musiikissa olevien tunteiden virrata aistikkaina ja vapaina. Näitä hetkiä varten taide on olemassa ja konsertteja järjestetään! Viikko sitten Takala häikäisi Tapiola Sinfoniettan solistina. Nyt tämä Dresdenin Semper-oopperan vakiokalustoon kuuluva sopraano otti yleisönsä Tampere Filharmonian solistina tyylillisesti laajalla ohjelmalla. Kelpaa oopperatalolla olla tällainen melkein mihin tahansa tehtävään kotoisasti sopeutuva laulaja eturivissään. Takalalla on matalalla värejä hehkuva ja korkealla jalona kimaltava sopraanoääni, jolla hän punoo sanat ja sävelet tosiinsa aitoja merkityksiä tuovalla musiikillisella taidolla. Giacomo Puccinin La Rondinen Magdan aaria oli tästä loistava esimerkki; Chi il bel sogno di Doretta oli täynnä intohimoa, jossa kaikki toisarvoinen ja ulkokohtainen katosivat rakkauden ehdottomuutta korostavissa ihanasti leijuvissa ja sielua syleilevissä ylä-äänissä. Takala ei vain laulanut yksittäistä aariaa, hän kykeni sijoittamaan sen kuulijan mielessä menneeseen ja tulevaan tarinaan. Nenäliina oli tarpeen! Santtu-Matias Rouvalin johtama orkesteri käsitteli Puccinin värikylläistä sointipalettia hienostuneesti. Basistit olivat varsinaisella flirttituulella näppäilemällä soittimiensa kielistä maukkaasti vietteleviä kommentteja. Toisenlainen näkökulma rakkauteen saatiin Paminan Ach ich fühls -aariassa Wolfgang Amadeus Mozartin Taikahuilusta . Takala ja orkesteri ilmaisivat rakastetun vaikenemisen edessä syntynyttä epätoivoa ja hätää pelottavan todenmukaisesti. Erkki Melartinin symbolistisen Aino -oopperan Tuli kevät, tuli toivo -aariassa Takala löysi äänensä kuulaan pohjoisen soinnin, jota jousistossa pehmeänä keinuva tuuli helli kauniisti, mutta pahaenteisesti. Ainon tervehtimän koivun kuiskauksissa kuultiin pinnanalaisia salaisuuksia. Laulu kuulle Antonin Dvorakin oopperasta Rusalka oli Puccinin ohessa illan aariaosuuden emotionaalinen huippuhetki, vedenneidon ja kuun symbolistinen syleily. Aila-myrsky Reinillä Robert Schumannin Reiniläistä sinfoniaa Santtu-Matias Rouvali lähestyi korostetun romanttisesta, jopa myöhäisromanttisesta sointi-ihanteesta ponnistaen. Se tuotti vereviä hetkiä, mutta myös ajoittaista raskasliikkeisyyttä ja hurjina pauhaavia sointikeskittymiä ikään kuin Rein-joki olisi tulvinut yli äyräidensä. Tässä tulkinnassa oli Aila-myrskyn piirteitä, mutta Schumannin Reinin risteilyllä voisi toisena päivänä vallita myös huolettomampi ja tyynempikin säätila. Sinfonian neljännen osan hartaan koraalin ja vilkkaan finaalin välisen temposuhteen Rouvali oli ratkaissut tasapainoisesti niin, että ajattomuudesta laskeuduttiin reippaasti takaisin maanpinnalle. Osia nivoi toisiinsa vaskien loistokkaana laulanut kuoro, joka nosti molemmissa osissa näköalan hetkeksi Kölnin tuomiokirkon goottilaisen holviston pyhiin korkeuksiin.