Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Influenssakausi käynnistynyt Pirkanmaalla – Voiko RS-viruksen, influenssan ja koronaviruksen erottaa itse toisistaan? Infektiolääkäri vastaa

Influenssakausi on käynnistynyt tänä vuonna hitaasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erityisasiantuntija Niina Ikonen kertoo, viimeisten muutaman viikon aikana influenssa-aktiivisuus on kuitenkin noussut ja ja voidaan sanoa, että epidemiakynnys on nyt ylitetty. Ikonen kertoo, että perjantaihin mennessä laboratoriovarmennettuja tapauksia oli kirjattu tartuntatautirekisteriin 6567. Näistä A-löydöksiä oli 5 730. Influenssaa on havaittu myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella, jossa löydösmäärät ovat kasvaneet tasaisesti kolmen viimeisen viikon aikana. Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön osastonylilääkäri Jaana Syrjänen kertoo, että Pirkanmaalla viikolla 5 annetuista näytteistä positiivisia oli 12 prosenttia ja viime viikolla 16. Kuluvalla viikolla luku on ollut jo 20 prosenttia. Tällä viikolla vahvistettuja tapauksia on ollut jo yli 30, joka on yhtä paljon kuin koko viime viikolla yhteensä. Syrjäsen mukaan luvut kertovat siitä, että epidemia on alkamassa myös Pirkanmaalla, mutta ainakaan toistaiseksi tämä ei ole näkynyt Taysin infektio-osastolla. – Yksittäisiä henkilöitä on ollut hoidattavana, mutta esimerkiksi tällä hetkellä infektio-osastolla ei ole yhtäkään potilasta. Tilanne on kuitenkin aktivoitumassa. Rokotteen ehtii vielä ottaa Syrjänen kertoo, että influenssarokotteita on vielä paljon ottamatta, vaikka valtakunnallinen suositus on se, että riskiryhmien kannattaa rokote ottaa. – Väärä luulo on se, että nyt olisi jo liian myöhäistä. Suoja on sitä parempi, mitä lähempänä epidemiaa rokotteen on saanut. Syrjänen sanoo, että rokotteen ehtii ottaa vielä hyvinkin seuraavan kahden viikon aikana. Rokote muodostaa suojan jo ensimmäisen viikon aikana, mutta on voimakkaimmillaan noin kaksi viikkoa rokotuksen ottamisen jälkeen. Myös yskimishygienia sekä käsien peseminen suojaa infektioilta. Influenssakausi voi jatkua pitkälle kevääseen. Syrjänen kertoo, että diagnooseja tehtiin viime vuonna vielä toukokuussa, vaikka tilanne oli tällöin pääosin jo rauhoittunut. RS-viruksen vuosi Vaikka influenssaepidemia ei ole vielä käynnistynyt kunnolla, on RS-virus näkynyt Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella tätäkin enemmän. – Meneillään on RS-viruksen vuosi, joka osuu kohdalle joka toinen vuosi. Tämä näkyy selkeästi diagnoosien määrästä, joka on ollut influenssan verrattuna kolminkertainen. Syrjänen kertoo, että RS-virusta, influenssaa eikä koronavirusta pysty erottamaan toisistaan oireiden perusteella ja viruksen voi todentaa vain laboratorionäytteestä. – Influenssadiagnostiikkaa tehdään epidemian alkuvaiheessa ja aina sairaalaan otettavilta potilailta. Koronavirusta ei etsitä kuin Kiinassa edeltäneen 14 vuorokauden aikana olleista, hengitystieinfektio-oireisilta.