Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Historiallisen Frenckellin talon myynti on jäissä Tampereen keskustassa – virastotalon remonttiin piti ottaa lisäaikaa

Tammerkosken länsirannalla sijaitsevan Frenckellin talon myynti on pysähdyksissä. Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholmin mukaan myyntiä voidaan jatkaa vasta, kun suunnitelmat keskusvirastotalon remontin ja laajennuksen osalta ovat selvät. Kaupunginhallitus palautti syksyllä keskusvirastotalon kehittämisen valmisteluun. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kaupungin piti jäädä Frenckelliin vuoden 2023 loppuun asti ja siirtyä sen jälkeen peruskorjattuun keskusvirastotaloon. – Alkuperäinen aikataulu ei tietenkään pidä paikkaansa, koska valmisteluun joudutaan ottamaan lisää aikaa, Ekholm sanoo. Kiinnostuneita ostajaehdokkaita on edelleen samat kolme kuin aiemmin eli Aare Invest oy, Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöt ja Finesco Capital oy/Skanska Talonrakennus oy. – Alkuvuodesta meidän täytyy pystyä jatkamaan neuvonpitoa, Ekholm sanoo. Tampereen keskustassa, Keskustorin vieressä sijaitseva kiinteistö. Pääosin virastokäytössä olevan punatiilisen rakennuksen huoneistoala on noin 14 000 neliömetriä ja tontin pinta-ala on 8 213 neliömetriä. Alkuperäinen tehdasrakennus rakennettiin vuonna 1785, uusi tehdasrakennus vuonna 1907. Rakennus siirtyi Tampereen kaupungin omistukseen vuonna 1929. Tampereen teatterin Frenckell-näyttämö valmistui vuonna 1982. Teatterille on vuokrattuna 1 900 neliön tilat. Kaupunki myy Frenckellin kiinteistön kaksivaiheisella menettelyllä. Kaupunki tekee ostajan kanssa pitkän vuokrasopimuksen tontista.