Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kokoomuksen Ilkka Sasi: Suomen taloutta ei tule johtaa Venezuelan tielle

Suomen valtiontalouden on nähty velkavetoisuutensa takia uhkakuvissa luisuvan Kreikan tielle. Sama suunta on ollut Venezuelalla, jossa vasemmistopopulistisen hallituksen talouspolitiikan seuraus on ollut rahan arvon katoaminen, korruptio ja konfliktit. On tärkeää muistaa, että valtiontalous on kuin yksityistalous. Jos luottamus velanmaksuhaluun katoaa, eivät pankit myönnä enää lainaa, ja on pakko kiristää vyötä. Suomi voi hyödyntää maamme tulevaisuuden turvaksi koronakriisissäkin seuraavia neuvoja, jotta Venezuelan tie ei ole meidän tiemme. Ensimmäiseksi, Suomen hallituksen on syytä pysyä tukevasti Hollannin, Saksan ja Itävallan kanssa eurobondeja vastustavassa rintamassa. Euromaiden yhteisvastuuvelkojen ongelmat ovat samat kuin aiemminkin, vaikka ne olisi uudelleennimetty koronabondeiksi. Toiseksi, maamme on autettava koronasta juuri nyt eniten kärsiviä maita suoran tuen avulla. On järkevämpää lähettää Suomesta Italian avuksi sairaalalaivan tapaista tukea, kuin neuvotella sen sijaan erilaisia yhteiseurooppalaisia takauksia. Kreikan rajakriisiinkin Euroopan maat reagoivat hyvässä hengessä tarjoamalla apua rajavalvontaan – ei uudella yhteislainajärjestelyllä. Kolmanneksi, Suomen pankin tulee johdonmukaisesti ajaa tiukkaa rahapolitiikkaa Euroopan keskuspankin sisällä. Uhkaava inflaatiomyönteinen rahapolitiikka köyhdyttää aina eniten eläkeläisiä ja muita perinteisiä säästäjiä. Setelirahoituslinja synnyttää myös kansalaiselle kannustimen nostaa euronsa pois pankkitililtä lisäten täten pankkien vaikeuksia. Neljänneksi, maamme hallituksen tulee malttaa olla säästäväinen. Jos julkissektori haluaa aivan välttämättä ottaa velkaa lainamarkkinoiden halpuuden takia, on lainaus järkevää ensisijaisesti varallisuuden kasvattamiseksi kullan ja muun sijoitusomaisuuden muodossa. Pelkkä elvytys luo kannusteen taloudellisesti kannattamattomiin hukkainvestointeihin, joiden rahoitus on pidemmän päälle pois opetuksesta, terveydenhuollosta ja turvallisuuspalveluista. Viidenneksi tarvitaan täsmätoimia yritysten kulujen madaltamiseksi kriisiolosuhteissa. Jos valtio kunnille suo, maksettujen kiinteistöverojen ja hulevesimaksujen palautus kiinteistöille helpottaisi joustamaan yritysten tilavuokrissa. Kuudenneksi, Suomen hallituksen on panostettava laadukkaaseen johtamiseen. Vastuita hämärtävän kollektiivisen johtamistavan sijaan tarvitaan valta-vastuusuhteiden selkeyttämistä. Esimerkiksi Tampereella koronatilanteeseen on reagoitu keskittämällä kriisitilanteen ajaksi nopeaa päätöksentekokykyä pormestarille. Kirjoittaja on puoluevaltuutettu (kok.)