Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Naisten jalkapalloliiga alkaa kesäkuun puolivälissä – sarjaohjelma on väljä ja mahdollistaa ottelujen siirron tarvittaessa

Suomen Palloliitto tiedotti keskiviikkoaamuna, että naisten jalkapalloliiga alkaa kesäkuun puolivälissä, mikäli koronatilanteessa tai viranomaisohjeistuksessa ei tapahdu merkittäviä muutoksia. Liiga seuraa tarkasti viranomaisten linjauksia ja laatii päivitetyt ohjeistukset ottelutapahtumien turvalliseksi läpiviemiseksi kulloisenkin viimeisimmän tiedon mukaisesti. Sarjan piti alun perin käynnistyä lauantaina 27. maaliskuuta, mutta koronavirusepidemian takia kauden alkua siirrettiin eteenpäin. Liigassa luovutaan ylä- ja alaloppusarjojen käytännöstä, ja kausi pelataan 18 ottelukierroksen kaksinkertaisena sarjana. Kausi alkaa lauantaina 13. kesäkuuta ja päättyy viikonloppuna 7.–8. marraskuuta. Kauden varrelle on jätetty kalenteriin väljyyttä mahdollisten koronaepidemian aiheuttamien pelisiirtojen takia. - Mikäli joukkueessa todetaan kauden aikana koronatapaus, lähtökohtaisesti kyseisen joukkueen ottelu siirretään tätä varten vapaaksi jätetyille kalenteriviikonlopuille. Tarkemmat ohjeistukset ja pelisäännöt ovat vielä työn alla ja niissä noudatetaan terveysviranomaisten suosituksia ja linjauksia, Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja kertoo. Joukkueille taataan kahden viikon yhteinen harjoitteluaika joukkueharjoittelun mahdollistuessa 1. kesäkuuta alkaen. Naisten jalkapalloliigassa on mukana kymmenen joukkuetta, muun muassa Tampereen Ilves. Valtioneuvoston linjauksen mukaan tapahtumissa voi olla 1. kesäkuuta alkaen yli 50, mutta alle 500 henkilöä, mikäli tapahtuman turvallisuus ja terveellisyys pystytään erityisjärjestelyin takaamaan. – Ottelutapahtuman turvallisuus ja vastuullisuus on meille ensiarvoisen tärkeä asia. Uskomme kuitenkin vahvasti, että liigan käynnistämisen kautta voimme tuoda ihmisille iloa ja merkitystä arkeen samalla toimien vastuullisesti epidemiatilanteen kurissa pitämiseksi, Pihlaja sanoo.