Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kooveen naisille katkera jatkoaikatappio välieräavauksessa – Päävalmentajalta kova kommentti vastustajan tasosta

Tampereen Koovee aloitti naisten salibandyliigan välierät jatkoaikatappiolla. Porvoolainen PSS oli kotisalissaan parempi maalein 4–3 (1–0, 1–1, 1–2, 1–0). Finaaleihin etenee kolmella voitolla. PSS oli jo ratkaisemassa ottelua varsinaisella peliajalla, mutta sitten Jasmiina Järvinen sai viiden minuutin rangaistuksen, kun hänen mailansa osui Kooveen pelaajaa kasvoihin seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa. Koovee iski ylivoiman aikana kahdesti ja nousi tasoihin. Maalintekijöinä olivat Camilla Granqvist ja Johanna Homi . Jatkoajalla PSS oli kuitenkin terävämpi. Marianne Väliahon laukaus muutti Kooveen kannalta harmittavasti suuntaa omasta puolustajasta ja painui ohi maalivahti Noora Laakson . Näin PSS otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan. Kooveen päävalmentaja Kari Lehtisalo oli kuitenkin kaikkea muuta kuin maansa myynyt. Runkosarjan kakkonen PSS on kaadettavissa. – Todellakin on. Huomenna (sunnuntaina) pitää kotiottelu voittaa. PSS ei ollut edes ErVin tasoinen ryhmä, Lehtisalo pamautti. Koovee voitti EräViikingit puolivälierissä. – Meillä oli koko pelin ajan paikkoja, mutta tänään pyyhimme pallosta pölyjä enemmän kuin koko runkosarjassa yhteensä, Lehtisalo kertoi ja viittasi heikkoon viimeistelyyn. Koovee pystyi panemaan PSS:n yllättävän ahtaalle ottaen huomioon tamperelaisjoukkueen vähäisen kokemuksen näistä peleistä. – Vain kaksi pelaajaa oli pelannut aiemmin välierissä. Jatkossa ei tarvitse enää jännittää. Siskokset Ella ja Fanny Holmberg sekä Ella Sundström muodostavat porvoolaisten ehdottoman ykkösnyrkin. Lauantaina Koovee sai pidettyä kolmikon yhdessä maalissa. Myös jatkossa tämän ketjun pimentäminen on ehdottoman tärkeää. Koovee ja PSS kohtaavat Linnainmaalla sunnuntaina kello 18.30.