Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Finnkinolle huomautus: leffalippuja ei saanut ilman suostumista suoramarkkinointiin, asiakkailta vaadittiin myös kuvaa passista tai henkilökortista

Apulaistietosuojavaltuutettu kertoo antaneensa Finnkino Oy:lle huomautuksen ja määräyksen muuttaa henkilötietojen käsittelyn toimintatapoja, koska yhtiön vaatimukset asiakkaiden toiminnasta eivät ole lain mukaisia. Tietosuojavaltuutetun toimisto kertoo, että sillä on ollut käsiteltävänä yhteensä 40 Finnkinoa koskevaa asiaa. Apulaistietosuojavaltuutetun huomautuksesta osa koskee Finnkinon vaatimusta pakottaa asiakkaat suostumaan sähköiseen suoramarkkinointiin. – Jos asiakas on halunnut ostaa Finnkinon e-sarjalippuja tai varata lippuja verkossa, hänen on pitänyt liittyä Finnkino Lab -asiakasohjelmaan ja suostua suoramarkkinoinnin vastaanottamiseen. Asiakasohjelmaan ei ole voinut liittyä rastittamatta ruutua, joka on ilmaissut suostumuksen suoramarkkinointiin, apulaistietosuojavaltuutettu Anu Talus kertoo tiedotteessa. Taluksen mukaan Finnkinon toiminta ei täytä yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksia vapaaehtoisesta suostumuksesta henkilötietojen käsittelyn perusteena. Apulaistietosuojavaltuutettu huomauttaa Finnkinoa myös siitä, ettei se ole toteuttanut rekisteröidyn oikeutta vastustaa henkilötietojen käsittelyä. Tietosuojalainsäädännön mukaan rekisteröity voi milloin tahansa vastustaa henkilötietojensa käsittelyä suoramarkkinointia varten. Lain mukaan henkilötietojen käsittelyä täytyy voida vastustaa jo silloin, kun tietoja kerätään. Valokuva pakko lähettää Finnkino sai lisäksi huomautuksen rekisteröidyn tunnistamiseen liittyvistä toimintatavoista, jotka ovat aiheuttaneet kohtuutonta vaivaa asiakkaille. Yhtiö on vaatinut asiakkaita lähettämään kuvan passistaan tai henkilökorttinsa molemmista puolista tunnistamista varten. Lisäksi tunnistamiseen on vaadittu valokuvaa tunnistettavan henkilön kasvoista henkilöllisyystodistuksen vieressä. – Finnkino on vaatinut tunnistamista varten enemmän tietoa kuin sillä on alun perin ollut, apulaistietosuojavaltuutettu toteaa. Huomautus koskee myös sitä, ettei Finnkino ollut kertonut puheluiden nauhoittamisesta asiakkailleen. Yhtiö on kuitenkin muuttanut kyseistä toimintatapaa jo ennen huomautusta. Huomautukseen johtaneista asioista 34 koski pakotettua suostumusta sähköiseen suoramarkkinointiin ja kuusi rekisteröidyn tunnistamiseen liittyviä käytäntöjä. Lisäksi yhdessä asiassa oli kanneltu siitä, ettei Finnkino ollut kertonut asiakkaalle puheluiden tallentamisesta. Tietosuojavaltuutetun päätöksiin voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen, joten ne eivät ole vielä lainvoimaisia.