Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Nokian Urheilijoiden Ville Kivioja nappasi pronssia Kalevan kisojen kiekonheitossa – Veli on maailman huippuja hurjassa lajissa

Nokian Urheilijoiden Ville Kivioja nappasi pronssia yleisurheilun Kalevan kisojen kiekonheitossa. Kivioja nakkasi 52,20. Hän uskoi, että kolmas sija tuo myös paikan Ruotsi–Suomi-maaotteluun. Kivioja on saanut Erkki Helanojan tekniikkavalmentajakseen. Esa Kiviojakin jatkaa poikansa valmennustiimissä. – Heittäminen tuntuu paremmalta, vaikka tuloksissa se ei vielä näy, raamikas kiekkomies tuumasi. Kiviojan perheessä on kolme kiekonheitossa kunnostautunutta veljestä. Parhaimmillaan kaikki olivat mukana SM-kisoissa. Nyt nuorimmainen Olli Kivioja on jo heivannut kiekonheiton, vaikka muuten urheileekin. Keskimmäinen veli Kalle on kunnostautunut voimamurskauksessa, mutta heittänyt myös jonkun verran kiekkoa. – Itse asiassa hän olisi päässyt Kalevan kisoihoin, muttei sitten kuitenkaan lähtenyt, Kalle Kivioja on heittänyt tänä kesänä 48,26. – Hän ei ole kiekkoa paljon heittänyt, mutta muuten todella kovassa kunnossa. Voimatasot ovat korkealla tasolla. Voimamurskaus on yksi taekwon-don lajeista, ja Kalle Kivioja on siinä kevään MM-hopeamitalisti. Hän on myös ainutlaatuinen tapaus, sillä Kivioja on ainoa suomalainen, joka kilpailee voimamurskauksessa maailman ehdottomalla huipulla. Oletko itse kokeillut voimamurskausta? – En ole kokeillut. Olen ollut tarpeeksi viisas, etten ole rikkonut itseäni siinä hommassa, Ville Kivioja naureskeli.