Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen alikulkusillat saaneet pirteää väriä pintaan lastenkulttuuriyhdistyksen ja kaupunkilaisten avustuksella – Uusi maalausurakka alkaa viikonloppuna Messukylässä

Lastenkulttuuriyhdistys SirkusRakkausPumPum on toteuttanut kolmen alikulkusillan kuvitus- ja maalausurakan yhteistyössä katutaiteilijoiden sekä paikallisten lapsiperheiden kanssa. Jo iloista väriä pintaansa saaneet alikulkusillat sijaitsevat Kaukajärven ja Leinolan välisellä pyöräreitillä. Seuraavaksi katutaideprojekti käynnistetään Messukylän koulun viereisessä alikulkutunnelissa, jossa kaikille avoin katutaidetyöpaja järjestetään sään salliessa sunnuntaina 13. syyskuuta. Myöhemmin syyskuussa maalataan Takahuhdin koulun viereinen tunneli. Taidetapahtumassa kaiken ikäiset pääsevät taiteilemaan ohjaajien opastuksella. Katutaidehankkeen tuottaja Piritta Suominen kertoo, että Messukylän tunnelin maalaukseen on valittu kaksi vierailevaa katutaiteilijaa, joilla on yhdistyksen tyyliin sopiva leikkisä maalaustyyli. Taiteilijat ovat Päivi Arenius ja Nina Kuukari . Alikulkumaalauksen teemana on sirkus. – Värikäs katutaide on mainio tapa piristää arkiympäristöjä ja saada ihmiset hymyilemään ja juttelemaan, Suominen sanoo. Korjaus 9.9.2020 kello 12.50: Korjattu taiteilijoiden nimet. Taiteilijat ovat Päivi Arenius ja Nina Kuukari. Jutussa luki aiemmin Päivi Sarenius ja Nina Kuukkari. Täsmennetty juttua siltä osin, että sunnuntaina 13. syyskuuta katutaidetyöpaja järjestetään Messukylän koulun viereisessä tunnelissa ja vasta myöhemmin syyskuussa Takahuhdissa.