Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Parkanon ja Kihniön kotihoito siirtyy takaisin Kolmostien Terveydelle – 9Lives irtisanoi sopimuksen

Parkanon ja Kihniön kotihoito siirtyy takaisin osaksi Kolmostien Terveys oy:n palvelutuotantoa. Kotihoidon järjestämiseen jouduttiin etsimään uusi ratkaisu, kun viime toukokuusta asti palvelut tuottanut 9Lives Pirkanmaa oy purki sopimuksen. 9Lives tuottaa palvelut tammikuun loppuun asti. Alueen sote-palveluista vastaa Parkanon kaupunki ja Kolmostien Terveys toimii palvelujen tuottajana. Kolmostien Terveys puolestaan hankki kotihoidon palvelut 9Lives Pirkanmaalta viime keväästä asti. Kolmostien Terveyden toimitusjohtaja Tero Järvinen sanoo tiedotteessa, että tilanne on ollut haastava, sillä 9Livesin tuottama kotihoito Parkanossa ja Kihniössä on ollut Aluehallintoviraston seurannassa jo jonkin aikaan. – Nyt henkilöstö saa työrauhan, ja alamme yhdessä erilaisin toimenpitein kehittämään kotihoitoa ja korjaamaan avin esille tuomia epäkohtia, Järvinen sanoo. 9Lives Pirkanmaan kotihoidon työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä Kolmostien Terveyden palvelukseen. Sopimuksen irtisanomisesta ja aville tehdyistä kanteluista uutisoitiin Aamulehdessä perjantaina 17. tammikuuta. Kolmostien Terveys oy on Pihlajalinnan ja Parkanon kaupungin yhteisyritys, josta kaupunki omistaa neljä prosenttia ja Pihlajalinna loput. Yritys on tuottanut Parkanon ja Kihniön sote-palvelut keväästä 2016 lähtien. 9Lives oy on Suomen suurin ensihoito- ja sairaankuljetuspalveluita tuottava yritys. Täydennys 22.1. kello 16.18: Lisätty jutun loppuun tieto, millaisia yrityksiä ovat Kolmostien Terveys oy ja 9Lives oy.