Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Työmarkkinoilla räjähtää nyt vuosikausia kasvanut paine – Suomi on pian lähellä yleislakkoa

Postin työehtoriitaan ei saatu sunnuntaina ratkaisua. Sanomalehtikustantajia edustava Medialiitto kaatoi sovun tekniseltä vaikuttavaan yksityiskohtaan. Postin ja Teollisuusliiton välille olisi solmittu yrityskohtainen työehtosopimus, jota Medialiiton hallituksen ei olisi ollut välttämätöntä tulkita rinnakkaissopimukseksi. Medialiittoa taitaa tosiasiassa jäytää pelko, että vahva Teollisuusliitto vaatii seuraavalla tes-kierroksella kaikille jakajille parempia palkkoja nyt, kun julkisuutta ovat hallinneet otsikot alle kymmenen euron tuntipalkoista. Maanantaina päälle vyöryvät tukilakot, jotka muun muassa pysäyttävät pääkaupunkiseudun bussiliikenteen ja suuren osan Finnairin lentoliikenteestä. Riku Aallon johtama Teollisuusliitto ja Jorma Malisen luotsaama toimihenkilöliitto Pro jättivät sunnuntaina kymmeniätuhansia työntekijöitä koskevat lakkovaroitukset, jotka uhkaavat pysäyttää joulukuussa suomalaisen vientiteollisuuden. Suomi keikkuu yleislakon partaalla, ennen kuin julkisen sektorin työehdoista on edes aloitettu neuvotteluita. Monet pohtivat mielessään, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa oikein on meneillään. Vastaus löytyy sekä globalisaation vaikutuksista että kansallisen politiikan lähihistoriasta. Himpun verran asiassa on tekemistä myös työnantajien ja palkansaajien välisillä henkilösuhteilla. Ennen kaikkea työmarkkinoilla räjähtää nyt syksystä 2015 kasvanut paine. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus esitteli toimenpiteensä kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi 8. syyskuuta 2015. Lista ristittiin julkisuudessa pakkolakipaketiksi. Hallitus aikoi pakolla puolittaa ylityökorvaukset ja pienentää sunnuntaikorvauksia. Sairauspäivien korvaustasoa olisi alennettu siten, että ensimmäinen päivä olisi palkaton ja päiviltä 2–9 maksettaisiin 80 prosenttia palkasta. Pitkiä lomia olisi leikattu ja niin edelleen. Kilpailukykyvaikutukset olivat tutkijoiden mielestä kiistanalaisia, minkä lisäksi maan hallituksella olisi ollut olemassa vaihtoehtoja toimilleen. Kansalaisten ja työmarkkinajärjestöjen näkökulmasta kysymys oli pakosta ja sopimusvapauden rajoittamisesta. Näistä syistä tiedotusvälineissä kirjoitettiin pakkolakipaketista, toki hallituksen kilpailukykylaskelmat mainiten. SAK, Akava ja STTK järjestivät perjantaina 18. syyskuuta Stop-suurmielenilmauksen työn, sopimusoikeuden ja järjestäytymisvapauden puolesta. Rautatientorin yllä salamoi, kun ay-johtajat ja silloinen oppositiojohtaja Antti Rinne (sd.) astelivat lavalle. Sipilän hallituksen ytimessä työskennellyt henkilö kuvailee tunnelmien olleen kaoottisia: ”Hallituksen agenda oli tupaten täynnä. Etenimme kriisistä kriisiin. Oli turvapaikkakriisi, pakkolait, hallintarekisterikohu ja sote-kriisi. Vyörytyksen keskellä ei ollut tilaa eikä aikaa kenenkään puoluejohtajan uusille briljanteille ideoille. Yritimme vain selviytyä päivän kerrallaan.” Porvarilliseksi palkansaajajärjestöksi mielletyn Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder käytti painokelvotonta kieltä pääministeri Sipilästä. Fjäderin mielestä työnantajien ja palkansaajien olisi pitänyt saada ratkaista Suomen kilpailukykyongelma vapaasti neuvottelemalla. Palkansaajien suurin keskusjärjestö SAK suostui vastentahtoisesti neuvottelupöytään, koska se halusi välttää sairausajan palkkojen leikkaamisen. Siihen hallitus olisi lainsäädäntövallallaan pystynyt. Marraskuussa 2015 Sipilän hallituksen junailema kilpailukykysopimus oli paperilla lähes valmiina. Työntekijöiden sairausajan palkkaa ei leikattaisi, yritysten kulutaakkaa kevennettäisiin siirtämällä sosiaaliturvamaksujen maksuosuuksia palkansaajien maksettaviksi. Kevään, kesän ja syksyn hirmuinen riita oli allekirjoituksia vaille sovittu. Vaan kuinkas kävikään? Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT suuttui Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ratkaisusta muuttaa sääntöjään: kikyn jälkeen työnantajat eivät enää tekisi keskitettyjä sopimuksia. Herkässä pisteessä olleet neuvottelut katkesivat. Ilmapiiri kiristyi umpisolmuun, ja pettynyttä pääministeri Sipilää uhkasi Esko Ahon työreformikohtalo: leimautuminen selittäjäksi. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuli sisäpoliittisessa hädässä pääministerin avuksi ja kutsui EK:n ja SAK:n ylimmän johdon luokseen Mäntyniemeen. Joulukuussa 2015 presidentin virka-asunnossa järjestettyyn aamutilaisuuteen osallistuivat EK:n puolelta toimitusjohtaja Jyri Häkämies , hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta , ja Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin ja Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan . Kaksi jälkimmäistä istui EK:n työvaliokunnassa. Voimakastahtoinen miljardööri Herlin on Suomen rikkain ihminen. Jordan kantoi mainetta patruunoiden kovanaamana, jonka mielestä koko kiky olisi voinut jäädä tekemättä. SAK:ta edustivat puheenjohtaja Lauri Lyly , Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto, Palvelualojen ammattiliitto PAM:n puheenjohtaja Ann Selin , Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ja AKT:n Marko Piirainen . Lylyn mukaan Niinistön sanoilla oli vaikutus lukkiutuneeseen asetelmaan: ”Kun meillä niitä epäilijöitä oli, niin kuin EK:n porukassakin, niin kyllä sillä merkitystä oli, kun presidentti sanoi, että sopimusta vaan kannatti tehdä. Se auttoi montaa meistä miettimään. Hän oli hyvin perillä neuvottelutilanteesta eli oli käynyt keskusteluja etukäteen. Jokainen kertoi, mikä heillä oli sovun esteenä. Niinistö sai sisäpiiritietoa. Kun tavataan presidenttiä tai ministereitä, johtavia poliitikkoja, niin asioita ei piilotella. Sillä lailla ne ratkeavat.” Neuvottelut jatkuivat, ja kesäkuussa 2016 kiky näki päivänvalon. Palkansaajien Metalliliitto suostui hyväksymään kilpailukykysopimuksen vain sillä ehdolla, että vuosityöajan pidentäminen 24 tunnilla kirjattaisiin erilliseen lisäpöytäkirjaan. Perjantaina 10. kesäkuuta 2016 Metalliliiton valtuusto hyväksyi kikyn äänestyksessä luvuin 32–24. Metalliliiton vasemmistoliittolaiset – ja osa demareistakin – olisivat halunneet kaataa kikyn ja tapella työnantajien vaatimuksia vastaan tarvittaessa vaikka yleislakolla. Vuosityöajan pidennystä ei viety Teknologiateollisuuden ja Metalliliiton väliseen työehtosopimukseen, vaan siitä sovittiin erillisellä lisäpöytäkirjalla, joka oli irtisanottavissa. Näin pelastettiin kiky, mutta viritettiin samalla aikapommi. EK:n leiristä esimerkiksi Jordan oli vastustanut kikyä. Työnantajien Metsäteollisuus ry sanoi kiitos ja näkemiin työnantajien keskusjärjestö EK:lle. Harvat työnantajat ja työntekijät rakastivat kikyä. Lähes kaikki tunnustivat, että suomalaisen työn hintakilpailukyky oli ongelma. Kummatkin osapuolet vierastivat silti maan hallituksen puuttumista asiaan. Työmarkkinoilla olisi haluttu kiristää nyrkkeilyhansikkaiden nyörit ja ottaa reilun pelin hengessä yhteen niin, että tanner olisi tömissyt. Antti Rinne vastusti aikanaan sitä, että ay-liike lähti uudelleen tammikuussa 2016 neuvottelemaan kiky-sopimuksesta, kun hallitus oli upottanut pakkolakinsa julkisesti Mariaanien hautaan. Rinne esitti arvionsa Riku Aallolle, Paperiliiton Petri Vanhalalle ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin Ann Selinille . ”Sanoin kikyn heikentävän ay-liikkeen uskottavuutta palkansaajien silmissä ja jatkoin, että se tulisi vähentämään sdp:n kannatusta. Sanoin, että älkää tehkö kikyä ja että hallitus ei voinut voittaa tätä taistelua, koska kikyä ei koettu oikeudenmukaiseksi. ’Te tulette taistelun lopulta voittamaan’, tiivistin näkemykseni”, Rinne kertoo elämäkerrassaan. Kiky jäi sdp:n riipaksi koko vaalikaudeksi. Rinne sai vastata – vaikka ei ay-johtaja ollut – kymmeniä kertoja pienipalkkaisten julkisen sektorin työntekijöiden murheeseen, miksi heidän lomarahojaan oli leikattu. Valtiovarainministeriön talouskatsaus vahvisti keväällä 2019, että kiky leikkasi palkansaajien ansiotasoa: vuonna 2017 reaalisen ansiotason kehitys painui 0,5 prosenttia pakkaselle. Työnantajien yksikkötyökustannukset alenivat samana vuonna 2,1 prosentilla. Yrityksillä ja omaisuustuloja saavilla suomalaisilla meni jo kikyn solmimisen aikoihin laveasti. Vuonna 2016 nettomääräiset omaisuus- ja yrittäjätulot kasvoivat kansantaloudessa 7,7 prosenttia. Ensimmäisenä kiky-vuotena eli vuonna 2017 yrittämisen ja omistamisen tuottamat tulot harppasivat Suomessa ylöspäin 7,8 prosenttia. Palkansaajien ansiokehitys oli reaalisesti pakkasella. SAK:n nykyinen puheenjohtaja Jarkko Eloranta veti ammattiliitto JHL:ää kiky-kalkin syömisen aikoihin. ”Omaisuus- ja yrittäjätulojen nopea kasvu on tyypillinen ilmiö nousukauden alussa. Kiky tehtiin, kun talous jo kasvoi. Palkkojen nousu näyttää tulevan peräaaltona”, Eloranta on pohtinut tänä vuonna. Neljän vuoden paine purkautuu työmarkkinoilla nyt. Räjähdys on väistämätön. Se olisi tapahtunut joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Työnantajien ja palkansaajien leireistä löytyy molemmista ihmisiä, jotka ovat odottaneet vapaata yhteenottoa. Siinä punnitaan, kenellä on minkäkin verran neuvotteluvoimaa. Pientä poliittisen historian ironiaa piilee siinä, että perussuomalaiset keikkuu gallupeissa kärjessä, kun ammattiliitot ajavat soppatykkinsä lakkoasemiin. Jos suomalaisessa politiikassa vallitsisi jokin logiikka, sdp:n luulisi hyötyvän siitä, että ammattiliitot näyttävät voimaansa. Perussuomalaisten suosio romahti syyskuussa 2015. Yle uutisoi ”politiikan mannerlaattojen siirtyneen”, kun perussuomalaiset syöksyi 10,7 prosenttiin. (8.10.2015) Miinusta ropisi 4,3 prosenttiyksikköä. Saman vuoden joulukuussa sdp oli 22,7 prosentissa ja perussuomalaiset 8,9:ssä. Nyt sdp on pääministeripuolue. Parasta olisi, jos Rinteen hallitus antaisi työmarkkinoiden järjestöjen ottaa vapaasti yhteen. Ammattiliitot tekevät sosialidemokraattiselle puolueelle karhunpalveluksen, jos ne kovaan ääneen vaativat hallitusta puuttumaan tilanteeseen. Juuri siitä syntyi ongelmia vuosina 2015 ja 2016, että hallitus halusi puuttua työmarkkinoilla vallitsevaan kauhun tasapainoon.