Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Matt Damon taistelee jälleen niin, että kuvaruutu tutisee, mutta lajia uudistanut sankariagentti Jason Bourne alkaa toistaa itseään

Jason Bourne ☆☆☆ Olisikohan Jason Bourne jo tehtävänsä täyttänyt? Yksinäisen erikoisagentin nimikkoelokuva on yhä laadukasta ja tehokasta toimintaviihdettä, mutta vanhan kertaukselta se tuntuu. Sankarin arvoitus ja tausta ehdittiin selvittää jo kolmessa edellisessä Bourne-elokuvassa. Niiden polte on nyt poissa. Kammosi taitojaan tappokoneena Robert Ludlumin jännitysromaaniin pohjautuva Medusan verkko oli ilmestyessään vuonna 2002 isku agenttielokuvan palleaan. Matt Damon esitti merestä poimittua miestä, joka muisti hukassa alkaa ottaa selvää henkilöllisyydestään ja menneisyydestään. Eikä hän pitänyt siitä, mitä löysi. Jason Bourne oli uudenlainen agenttisankari, joka kammosi omia taitojaan tappokoneena. Katsoja pystyi samaistumaan kipuilevaan nuoreen antisankariin vahvemmin kuin vanhan liiton ylivoimaisiin supervakoojiin. Vaikutti James Bond -elokuviin Bourne -elokuvien ahdistunut perusvire, oikean oloiset ihmiset ja partaveitsenterävästi leikattu toiminta pakottivat jopa James Bondin muuttumaan. Tämän paratiisisaaret, megabeibit ja kasinolla siemaillut martinit olivat Bournen kolean Euroopan-rundin rinnalla menneen maailman fantasiaa. Kohta uusi Bond Daniel Craig jo vetikin otsan kurttuun Bournen malliin. Uusi suunta ehkä näkyvissä Medusan iskun (2004) ja Medusan sinetin (2007) ohjaaja Paul Greengrass tarttui Jason Bourne -elokuvan puikkoihin tutulla, terävällä otteella. Taistelun ja takaa-ajon tuiverrusta riittää niin, että kuvaruutu natisee. Juoni koukkii sinne tänne, mutta ydin on yksinkertainen. Bournen uskollinen ystävä Nicky ( Julia Stiles ) murtautuu CIA:n palvelimelle ja saa tuiman pomon ( Tommy Lee Jones ) hermostumaan. Tämä usuttaa Bournen kannoille huippuluokan tappajan ( Vincent Cassel ) ja pätevimmän hakkerinsa. Damon hallitsee tuttuun tapaan elokuvaa, mutta Alicia Vikander tekee jälkimmäisestä kiehtovan hahmon. Ajankohtaisten urkintateemojen varassa Bourne voisi jatkaa tulevaisuudessakin. Mutta kannattaako se? Uudistaja on jo nyt ryhtynyt jahtaamaan omaa häntäänsä. Ensiesitys. (USA 2016) TV5 sunnuntai 5.5. klo 21.00