Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Auto, liha ja alkoholi kuuluvat enää yhä harvempien arkeen – en halua maksaa naapurini lihansyönnistä ja autosta

Auto, liha ja alkoholi. Siinä kolme hyödykettä, joiden kuluttaminen on yhteiskunnassa mielletty normaaliksi ja neutraaliksi tilaksi. Kun keskustelussa puhutaan näiden käytön vähentymisestä, esitetään se tietoiseksi valinnaksi, jonka taustalla on aina erityinen syy, ideologia tai ilmiö. Normaalistaminen näkyy myös rahassa. Kaikki mainitut maksavat vähemmän kuin niiden tuottaminen ja käytön aiheuttamat haitat, sillä politiikan tasolla on haluttu luoda suurelle joukolle edellytykset niiden kuluttamiseen. Suomalaista lihantuotantoa tuetaan sadoilla miljoonilla euroilla, alkoholissa kustannuksia syntyy jo miljardien edestä. Autojen käyttöön varataan puolestaan valtavasti kallista maa- ja rakennusalaa, koska kyllähän auton ajaminen kaupungin keskustaan asti kuuluu normaaliin elämään. Paitsi että ei kuulu . Yhä useammalle tietyt ruoka-aineet ja liikkumismuodot ovat yhä pienempi, ehkä kokonaan kadonnut, osa kulutuskoria. Ainakaan ensisijaisena syynä ei ole ideologia tai ilmastoahdistus, vaan se, etteivät perinteiset hyödykkeet ole enää tarpeeksi hyödyllisiä: toisenlaisella valinnalla saa samalle rahalle enemmän vastinetta. En osaa pitää itseäni minkäänlaisena ilmastoaktivismin esitaistelijana, mutta henkilöautossa olen viimeksi istunut joskus alkukesästä. Lentokoneessa ole viettänyt alle kymmenen tuntia viimeisen neljän vuoden aikana samassa ajassa kauppakassini lihapitoisuus on laskenut huomattavasti. Silti olen pystynyt liikkumaan, matkustamaan ja syömään, sillä tarjolla olevat vaihtoehdot ovat olleet vain parempia. Viimeisen vuoden ajan ilmastonmuutoskeskustelu on tuntunut keskittyneen ihmisiin, jotka ovat luoneet itse keskustelusta itselleen identiteetin. Ollaan joko elokapinallisia tai raivoisasti puolustetaan auton ja pihvin asemaa perusoikeuksina. Itseäni tai juuri ketään läheistäni en pysty löytämään tästä kaksinapaisesta kuvailusta. Uskon, että enemmistö – se sama enemmistö, joka ei käytä Twitteriä ja jolle Greta Thunbergin persoona ei herätä suuria tunteita – haluaisi muuttaa kulutustaan, kunhan terveys- ja ympäristöhaittoja aiheuttavat tuotteet saisivat rinnalleen parempia vaihtoehtoja. Tuet, jotka tekevät normaaliksi mielletyistä tuotteista liian halpoja, haittaavat parempiin vaihtoehtoihin siirtymistä ja jopa niiden syntymistä. Tilanteen tulisi olla päinvastoin, sillä nykyisen politiikan perustelut löytyvät menneisyydestä, eivät tulevaisuudesta. En minä lihansyöntiä tai autoilua vastusta, mutta toivon, ettei minun tarvitsisi osallistua niiden maksamiseen naapurini puolesta. Kirjoittaja on kauppatieteiden opiskelija.