Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Poikkeusolot näkyvät selvästi Tampereen ruuhkasumpussa: ”Tunneli taisi olla viime viikolla kerran kiinni”

Tampereen Rantatunneli on poikkeusolojen aikana jouduttu sulkemaan vain kerran, sanoo tieliikennepäivystäjä Jori Hildén Tampereen tieliikennekeskuksesta. – Tunneli taisi olla viime viikolla kerran kiinni, hän sanoo. Hildén arvioi, että liikenteen määrä on laskenut noin kolmanneksella. Tampereen keskuksesta hallitaan liikennettä Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Keski-Suomessa, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Savossa. Normaalioloissa tunnelissa usein sulkuja Marraskuussa 2016 avattu Rantatunneli on jouduttu usein sulkemaan ruuhka-aikoihin tai rajaamaan tunneliin päästettävien autojen määrää. Tunnelin säännöllinen sulkeminen vaikeuttaa tuhansien autoilijoiden liikkumista ja ruuhkauttaa pahimmillaan pahasti myös muita teitä ja katuja. mitäs Aamulehti julkaisi tammikuussa 2019 tunnelibotin, joka näyttää jatkuvasti Rantatunnelin tilanteen ja ilmoittaa, kun tunnelin kaistoja suljetaan.