Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Oletko osallistumassa Jukolaan? Viritä itsesi kisakuntoon Aamulehden lukijajoukkueen kanssa – autat samalla uutta lastensairaalaa

Aamulehden lukija- ja julkkisjoukkueet eivät mene metsään Kangasala-Jukolassa vain silkasta suunnistamisen riemusta. Joukkueiden Jukola-haasteella kerätään varoja Tampereen uudelle lastensairaalalle. Joukkueiden jäsenet ovat hankkineet tukijoita asialle, ja reilua viikkoa ennen Jukolaa potissa on jo komeat 47 908 euroa. Kuukausi sitten Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi asetteli oivaksi tavoitteeksi 40 000 euroa. – Toivotaan, että hyvä pössis jatkuu. Eihän se yhtään haittaa, jos ja kun 50 000 euron raja ylittyy, Lohiniemi iloitsee. Ainakin Aamulehden lukijajoukkueiden jäsenet tekevät sen eteen kaikkensa. Lukijajoukkueet järjestävät yhdessä Kooveen suunnistajien kanssa viikonloppuna kolme kaikille avointa harjoitustapahtumaa Hervannan Makkarajärven maastoissa. Perjantaina pääasiana on yösuunnistus, lauantaina kipaistaan päivämatka ja sunnuntaina iltamatka. Ratojen pituudet ovat 4,5 ja 7 kilometriä. Eli ihan jokaiselle Venlojen tai Jukolaan viestiin lähtevälle on tarjolla tilaisuus virittää itseään kisakuntoon. Osallistujat saavat Kooveen suunnistajien koostaman infopaketin. Kartta maksaa 10 euroa ja tuotto menee lyhentämättömänä lastensairaalalle. Harjoitukset Hervannassa: Yösuunnistuksen lähtö pe 7.6. klo 23.30–24 (maali sulkeutuu klo 02). Päivämatkan lähtö la 8.6. klo 11–13 (maali sulkeutuu klo 15.30). Iltamatkan lähtö su 9.6. klo 17–18 (maali sulkeutuu klo 20). Lisätiedot: lahjoitalapsille.fi/jukola/