Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Trumpin suhtautuminen koronakriisiin muuttui: Suosittelee nyt kasvomaskeja ja myöntää, että tilanne vielä pahenee

Donald Trump kehotti kansalaisia käyttämään kasvomaskia silloin, kun he eivät voi pitää riittävää etäisyyttä toisiin ihmisiin. – Piditte tai ette kasvomaskeista, mutta niillä on vaikutusta. Me tarvitsemme kaiken avun, mikä on saatavissa, Trump sanoi tiedotustilaisuudessa Valkoisessa talossa. Trump kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että hän on tottunut kasvosuojaimeen ja aikoo käyttää sitä esimerkiksi hississä. Trumpin äänenpainossa oli tiistaina havaittavissa selvä muutos. Aiemmin hän on ollut haluton käyttämään kasvomaskia. Vähän aikaa sitten hän käytti maskia ensimmäisen kerran julkisesti, kun hän vieraili sotilassairaalassa. Kasvomaskin käyttö jakaa mielipiteitä Ensimmäisessä koronavirukseen keskittyneessä tiedotustilaisuudessa kuukausiin Trump kertoi, että koronaviruspandemia pahenee ennen kuin tilanne paranee. Samalla hän kehotti nuoria välttämään täysiä baareja ja sisätiloja, joissa on paljon ihmisiä. Hän pysyi kuitenkin kannassaan, että virus katoaa jossain vaiheessa. Kasvomaskin käyttäminen jakaa mielipiteitä Yhdysvalloissa. Joidenkin Trumpin kannattajien mukaan vaatimus kasvosuojaimen käytöstä loukkaa heidän kansalaisoikeuksiaan. Trumpin suhtautuminen koronaviruskriisiin oli tiistaina erilainen aiempaan verrattuna. Nyt hän myönsi, että tilanne on paha. Aikaisemmin Trump on kannustanut osavaltioita poistamaan viruksen takia asetettuja rajoituksia, jotta maan talous elpyisi. Rajoitusten liian aikainen ja nopea purkaminen on johtanut epidemiatilanteen pahenemiseen monessa osavaltiossa. Yhdysvallat on kärsinyt pahiten maailmassa koronaviruksesta. Yli 140 000 ihmistä on kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin. Tiedotustilaisuus ilman lääkäreitä Edustajainhuoneen demokraattipuheenjohtajan Nancy Pelosin mukaan Trumpin muutos kasvomaskikannassa on osoitus siitä, että hän tunnustaa tehneensä virheitä koronaviruksen torjunnassa. – Tämä ei ole huijaus. Tämä on pandemia, joka on pahentunut ennen kuin tilanne paranee Trumpin toimimattomuuden takia. Itse asiassa se on selvästi Trump-virus, Pelosi sanoi mediayhtiö CNN:n mukaan. Presidentti Trump on kutsunut koronavirusta kiinalaiseksi virukseksi, koska virus lähti leviämään Wuhanin kaupungista Kiinasta. Trump piti pandemiaa käsitelleen tiedotustilaisuuden Valkoisessa talossa ilman lääkäreitä ja muita koronaviruksen torjuntaryhmään kuuluneita henkilöitä. Viime aikoina Trumpin hallinnossa on ollut erimielisyyksiä koronakriisin hoitamisesta. Hallinnon asiantuntijat ovat keskustelleet, kuinka viruksesta tulisi kertoa kansalaisille, ja viruksen torjuntaryhmän lääkärit ovat olleet turhautuneita, koska heidän neuvojaan ei ole noudatettu.