Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Norjan jääkiekkoliiton johtaja uskoo, että myös miesten MM-kisat perutaan

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF kertoi lauantaina, että Kanadaan kaavaillut naisten MM-kisat on peruttu koronaviruksen leviämisen estämisen vuoksi. Kisojen perumista esitti Nova Scotian osavaltio. Norjan jääkiekkoliiton pomo Ottar Eide uskoo, ettei myöskään miesten MM-kisoja pystytä pelaamaan. – He peruivat naisten MM-kisat, joten on todennäköistä, että sama tehdään myös miesten MM-kisojen kohdalla, Eide sanoo VG:lle. IIHF keskustelee miesten MM-kisojen kohtalosta 20. huhtikuuta. – Tämä on hyvin erikoinen tilanne. Meidän pitää vain odottaa. Eiden mukaan kisat voisi siirtää Sveitsistä johonkin toiseen maahan. Venäjä on tarjoutunut järjestämään kisat Sotshissa. IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola kuitenkin torppasi puheet kisojen siirtämisestä jo viime viikolla. – Ei ole realistista edes ajatella, että kisat siirrettäisiin toiseen maahan. On pään pensaaseen laittamista, jos lähtisimme siirtämään turnausta, hän sanoi . Naisten MM-kisat oli tarkoitus pelata Kanadassa 31. maaliskuuta–10. huhtikuuta. Miesten MM-kisat pelataan Sveitsissä 8.–24. toukokuuta. Koronavirus on jättänyt jälkensä myös urheiluun. Toistaiseksi kaksi MotoGP-osakilpailua ja F1-sarjan Kiinan GP on siirretty. Bahrainin GP ajetaan tyhjille katsomoille. Kiinaan kaavaillut yleisurheilun MM-kisat peruttiin kokonaan. Jääkiekossa on peruttu alle 18-vuotiaiden alempien divisioonien MM-kisat ja naisten alempien divisioonien MM-kisat. Sveitsin NLA:ssa pelataan tyhjille katsomoille, eikä tietoa pudotuspelien kohtalosta ole. Serie A-kausi yritetään runnoa väkisin läpi. Ampumahiihdon Nove Meston maailmancupissa ja Holmenkollenin maailmancup-viikonloppuna ei päästetty yleisöä stadionalueelle.