Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kun koronaepidemia iski, Annaliina Niitamo alkoi selvittää ihmisten uusia tapoja liikkua ja huomasi, miten tärkeää päämäärätön kaupungilla kuljeskelu on

Pandemiakevään yksi hyvä ­uutinen on ollut se, miten ihmiset ovat hakeutuneet kodeistaan luontoon retkeilemään. Mutta on heitä muuallakin: kauniina kevätiltana verkkaiset parijonot liikkuvat pitkin rantoja, ja puistoissa istutaan piknikillä ja pussikaljalla. Tämän huomasi jo lopputalvesta myös Annaliina Niitamo . Tekeillä olevassa väitöskirjassaan hän tutkii asukkaiden osallisuutta kotikaupunkiensa suunnitteluun, ja yksi kiinnostuksen kohteista on käveleminen: – Olen viestinnän tutkija, ja sitähän käveleminenkin pohjimmiltaan on: tiedon viemistä paikasta toiseen. Kävelypolut ja hevoskärryjen tiet vain antoivat ­aikanaan tilaa rautateille, lennättimelle ja internetille. Korona-aika sai Niitamon (s. 1988) organisoimaan pikavauhtia kyselyn oman kotiseutunsa eli Helsingin itäisen kantakaupungin asukkaille. Kolmisenkymmentä nuorta aikuista sai kertoa, miten poikkeustila on vaikuttanut heidän elämäänsä ja etenkin kävelemiseensä. Vaikka väitöskirjan artikkeliksi muokkautuva kysely on yhä kesken, alustavia tuloksia on jo. Ne valottavat sitä, mistä helsinkiläiset ovat löytäneet uutta elintilaa suljetun paikalle, ja muuttuiko arkinen liikkuminen. Kävely perusoikeutena Käveleminen voi tuntua jostakusta mitättömältä tutkimusaiheelta, mutta se kertoo paljon kaupungeista ja elämän muuttumisesta niissä. Yhdysvaltalainen esseisti Rebecca Solnit muistuttaa kävelyn historiaa pohtivassa Wanderlust -teoksessaan (2000), että itse asiassa maailman jokaisen tien ja kauppareitin pohjana on kävellen kuljettu polku. Annaliina Niitamo puolestaan erittelee kaupunkitutkijoiden Urbaria-blogissaan kävelemistä vapauden ja kansalaisen perus­oikeuden harjoittamisena. Lisäksi ”se, missä ja miten kävelemme on poliittisten ja taloudellisten voimasuhteiden tulosta, ja sitä toteutetaan kaupunkisuunnittelussa”, hän kirjoittaa. Kävelyn ehdot paljastavat siis faktoja kaupungin terveellisyydestä, turvallisuudesta, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Tässä suhteessa kaupungit ­eivät ole samanlaisia. – Helsingissäkään ei kävelyllä oikein ole omaa paikkaa kaupunkisuunnittelussa saati yhtenäistä kävelystrategiaa niin kuin Tukholmassa tai Kööpenhaminassa, Niitamo huomauttaa. – Niissä ihmisten liikkumista kävellen pyritään edistämään konkreettisin tavoittein ja investoinnein. Se voi tarkoittaa kaupungin suunnittelemista niin, että kävelemään pääsee viihtyisästi ja keskeytyksettä paikasta toiseen, kuten Tukholmassa pitkin monia kävelykäytäviä. Se voi tarkoittaa autottomia ja vihreitä alueita mutta myös katutasolle suunniteltua ja mahdollistettua toimintaa: ”Kiinnostavaa katseltavaa, arkkitehtuuria, aukioita, kivijalkakauppoja ja kahviloita, paikkoja istua ja levätä”, Niitamo ­luettelee. Hänellä onkin tekeillä (väitöskirjan jälkeen) tietoteos kävelemisen mahdollisuuksista Euroopan eri kaupungeissa. Materiaalia hän on koonnut kävelemällä ristiin rastiin Kööpenhaminaa, Pariisia ja Amsterdamia. Kuuluisia kuljeskelijoita Viimeistään koronan aikaan olisi Helsingissäkin voitu rajoittaa autoteiden kaistoja, jotta kävelijöille ja pyöräilijöille olisi enemmän tilaa – myös turvaväleihin. Joitain autoteitä voisi sulkea kokonaan, jotta kaduilla mahtuisi paremmin viettämään vapaa-aikaa eivätkä puistot täyttyisi. Eniten ihmiset kävelevät kaupungeissakin nimittäin vapaa-aikanaan. – Se kuuluu kaupunki­asumiseen. Se on tapa olla täällä, Niitamo pohtii. Rebecca Solnitin mielestä vaihteleva, anonyymi käveleminen jopa määrittelee käsitettä kaupunki : siellä voi lähteä liikkeelle arvaamatta mihin päätyy ja kuitenkin olla keskellä tapahtumia, yhdessä toisten kanssa. – Ei tarvitse suunnitella käyntiä leipomossa tai ennustajalla mutta tietää, että se on aina mahdollista, hän kirjoittaa Wanderlust-teoksessa. Sattumanvarainen kuljeskelu, flaneeraus, on innostanut lukuisia taiteilijoita Charles Baudelairesta ja Virginia Woolfista Runar Schildtiin ja Patti Smithiin . Annaliina Niitamon mukaan Suomessa flaneerauksen historia on ehkä lyhyempi kuin monissa muissa Euroopan kaupungeissa. Sitä voi kuitenkin harjoitella, hän rohkaisee. Taiteilijoita puhutellut kaupunkikävelemisen henkinen ulottuvuus nousi esiin myös hänen kyselytutkimuksessaan. Koronaepidemian aikaan sillä on jopa mielenterveydellisiä vaikutuksia: kun ahdistavista sisätiloista tuntuu välillä olevan pakko päästä ulos tuulettumaan, se kannattaa ottaa tietoisena mielenpuhdistusoperaationa. – Kävely on terveellistä liikuntaa, mutta kaupungissa siitä saa paljon muutakin. Voi havainnoida ympäristöä kriittisesti, voi tutustua vieraisiin alueisiin. Samalla tulee tarkkailleeksi it­seään. – Hidas liikkuminen antaa ­aikaa tutkia ja miettiä, ja se altistaa uudelle, kasvattaa empa­tiaa. Viikonloppuhaahuilut Yksi kiinnostava huomio Niitamon kyselytutkimuksessa oli se, että epidemiasta huolimatta kaupunkiympäristö tuntuu nyt monista turvallisemmalta kuin ennen: on ihmisiä enemmän kävellen liikkeellä illallakin, ja autoliikenne on hiljentynyt. Ärsytystä ovat tosin aiheuttaneet isot ystäväporukat, turva­välien puute kapeilla ulkoilu­poluilla, räkijät ja liian läheltä juoksevat ja nopeat pyöräilijät. Myös päihdeongelmaiset ovat korostuneet uhkana kaupunki­tilassa. Käveleminen on Niitamon mukaan myös muuttunut, saanut uusia merkityksiäkin. – Koronan takia kävelemään on usein lähdetty yksinkertaisesti siitäkin syystä, että asuinkumppani saa olla hetken yksikseen. Yksi vastaaja sanoi kauniisti, että nyt, kun moni muu asia tuntuu turvattomalta, kävely tuntuu yhä turvalliselta , kunnollisel ta. – Lisäksi on lähdetty viikonloppuna haahuilemaan eri kaupunginosien läpi, tutkimaan uusia paikkoja. On palattu muistojen paikkoihin, esimerkiksi omiin lapsuuden lähiömaisemiin muistelemaan. Kävelyyn voi suhtautua paitsi tutkimusmatkoina kotiseutuun ja omaan itseen, myös silkkana leikkinä. Sekin virkistää, tuo uusia näkökulmia tutuiksi luultuihin seutuihin. Annaliina Niitamo antaa pari esimerkkiä. – Lähde kävelylle ystävän kanssa ja anna hänen päättää reitti. Se, ettei itse tee päätöksiä tai skannaa ympäristöä, on rentouttavaa. Tai lähde algoritmikävelylle: ulos ovesta, sitten ensimmäisestä kadunkulmasta oikealle, sitten toisesta vasemmalle ja sen jälkeen taas ensimmäisestä vasemmalle. Joka päivä voi keksiä uuden algoritmin. Lisää vinkkejä leikillisiin kaupunkikävelyihin Annaliina Niitamon blogeissa Helsingin yliopiston Kaupunkitutkimusinstituutti Urbarian ja Kaupunkitutkimuskollektiivi KATUKOn sivustolla: urbariablog.fi