Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Nuorten orastaviin ongelmiin pitäisi puuttua ajoissa – Nykykoulua pidetään päiväkeskuksena, jossa häiriköitsijää kohdellaan silkkihansikkain

Aineenopettaja Tiina Keskinen kuvasi ansiokkaalla tavalla nyky-yläkoulun raskainta piirrettä eli psyykkisesti oireilevia oppilaita. Keskittymiskyvyttömiä sählääjiä ja peruskoulutyöstä ahdistuvia oppilaita on joka lukuvuosi yhä enemmän (AL 31.5.) Keskisen mukaan koulun pitäisi ottaa koppi jokaisesta hätäänsä huutavasta nuoresta. Ikävä kyllä tässä niin ajanmukaisessa ajattelutavassa on iso syy nykykoulun levottomuuteen. Isossa kuvassa koulua ei enää pidetä oppimispaikkana, vaan sosiaalisena päiväkeskuksena, jonka on tarjottava nuorille kansalaisille mahdollisuus viihdyttävään kanssakäymiseen lajitovereidensa kanssa muita yhteiskunnan palveluja unohtamatta. Koulun ei tule kuitenkaan ratkaista kaikkea, vaan ilmaista huoli, ja ratkaisut hoitavat toiset tahot. Oppilaiden levottomuus johtuu osin siitä, ettei ongelmiin uskalleta puuttua ajoissa. Ympäri Suomen niemen levinnyt tilaaja-tuottajamalli on lisännyt taipumista kouluongelmia silottelevaan viestintään, koska jokainen asiakas on myös koulumarkkinoilla oikeassa. Koulun arjessa tämä tarkoittaa, että oppilaan häiriökäyttäytymisestä viestitään kotijoukoille usein liian myöhään eli vasta silloin, kun asiat ovat kasvaneet liian isoiksi ratkaista koulun voimin. Diagnoosin saanutta häiriköitsijää kohdellaan erityisin silkkihansikkain. Teinien rajoja hakeva häröily, joka on täysin normaalia, saataisiin toisinaan ratkaistua pienilläkin toimenpiteillä, mutta jokaisen aineopettajan pitäisi ymmärtää olevansa myös kasvattaja, eikä vain oman aineensa asiantuntija. Esimiesten pitäisi tästä vastuusta muistuttaa, ja koulun käytäntöjen tulisi olla kaikkien tiedossa ja kaikkien yhtenäisesti toteuttamia. Nopeasti oivaltavat ja sosiaalisesti rohkeat nykynuoret huomaavat kyllä, mistä naruista eritahtista opettajakuntaa kannattaa nykiä. Näin sitä on osattu toimia entisinäkin aikoina. Yhteisellä verorahalla saadaan pienempiä opetusryhmiä, pidennettyä oppivelvollisuutta ja kouluihin jalkautuneita mielenhuollon ammattilaisia, mutta opettajakunnan arkista kasvatus- ja ohjausvastuuta ei voi siirtää toiselle ammattiryhmälle. Opettaminen ei ole miellyttävän ja joustavan asiakaspalvelukokemuksen luomista, vaan turvallisten rajojen asettamista jokaiselle oppilaalle yhdenvertaisuutta unohtamatta. Kirjoittaja on tamperelainen yläkoulun lehtori.