Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tämä ei unohdu: Leijonien edellinen MM-puolivälierä Ruotsia vastaan huutaa vihdoin revanssia, Hannu Aravirran mitaliputki päättyi julmasti: "Ikuinen varjo"

Suomi ja Ruotsi kohtaavat tänään MM-kisojen puolivälierissä ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Tre Kronor nousi neljän maalin takaa päättämään Suomen kotikisat 2003. Ottelu jäi Hannu Aravirran viimeiseksi Leijonien peräsimessä. Nyt hän laskee joukkuepelin Jukka Jalosen luotsaamaan Suomen vahvuudeksi. – Leirityksen hyödyntäminen onnistui maksimaalisesti. Suomi oli alussa tosi valmis ja yhtenäinen, kiinteä henkisesti, Aravirta kuvailee. – Harvoin kisat lähtee käyntiin noin tasapainoisesti. Pikaista parannusta Aravirta toivoo hyökkäyspelin tehokkuuteen. – Siihen liittyy ylivoima- ja 5–5-paikkojen hyödyntäminen. Vaikka joukkueessa on hyviä pelaajia, niin kokemattomuus kansainvälisellä tasolla näkyy, kun maalintekoon on vähän vähemmän tilaa ja aikaa. Se on käytännön fakta. Vähemmän yllättäen suurimman vaikutuksen leijonista on Aravirtaan tehnyt Kaapo Kakko . – Hän on noussut ihan viikon, kahden aikana uudelle tasolle. On hämmästyttävää, miten nuori pelaaja pystyy nousemaan lyhyessäkin ajassa, kun sattuu oikea kehitysvaihe. "Kaikki mahdollista" Suomella on 18 MM-kisojen ensikertalaista, Ruotsilla ennätykselliset 21 NHL-pelaajaa. – Se ero, mikä palstamillimetreissä on NHL-pelaajien ja näiden pelaajien välillä, ei siellä kentällä ole lähellekään niin iso. Meillä on kavereita, jotka ovat käyneet NHL:ssä, ja on kavereita, jotka tulevat menemään NHL:ään – jopa ensi vuonna. Tämän sanottuaan Aravirta tarkentaa, että erot ovat kuitenkin havaittavia. – Ruotsin kaikki NHL-pelaajat ovat siellä vakituisissa ja isoissakin rooleissa. Kun meillä ei ole käytännössä yhtään, niin kyllä se kova ero on paperilla. Se on iso fakta. – Toinen fakta on siinä, että kun pelataan MM-kisojen pudotuspelejä, niin yhdessä pelissä kaikki on mahdollista. Asiantuntija Jussi Tapola ennakoi Suomen ja Ruotsin puolivälierää: Videolla toinen mestarivalmentaja Jussi Tapola arvioi, että Tre Kronor on haavoittuvainen puolivälierässä. Vihdoin revanssi? Suomen saumat perustuvat Aravirran mukaan siihen, että peli pysyy vähämaalisena. – Se on selvä juttu. Heitän pikku letkautuksen: me ei 6–5 voiteta. Aravirran mainitsemat numerot jättivät häneen ikään kuin polttomerkin, kun kevään 2003 MM-kotikisat päättyivät Suomen osalta tappioon Ruotsille juuri 5–6-lukemin. Samalla päättyi Aravirran kuusivuotinen pesti Leijonien päävalmentajana. Nyt Suomi ja Ruotsi kohtaavat sen jälkeen ensimmäisen kerran MM-kisojen puolivälierissä. On siis revanssin paikka. – Olihan meillä kaksi hyvää puolivälierää siinä aikaisemmin – että kyllä niissä voittojakin on tullut, Aravirta muistuttaa. Suomi päätti hänen johdollaan Ruotsin kisat vuoden 1998 olympialaisissa ja 2000 MM-turnauksessa. Revanssi ei sanana 16 vuoden jälkeen Aravirralle oikein maistu. – Mutta sitä makeampi olisi kyllä. Toive on tietenkin selvä, että Suomi voittaa, mutta hirveän isoa omaa rahaa en Suomen puolesta kuitenkaan laittaisi. Sen verran pihi ja realisti olen, hän nauraa. – Mutta edelleen painotan sitä, että kun kahdeksan joukkuetta on jäljellä ja pelataan paras yhdestä, niin siinä on se sauma. Minä toivon, että se sauma toteutuu. "Se oli iso juttu" Leijonat saalisti Aravirran päävalmentaja-aikana viisi arvokisamitalia – kolme MM-hopeaa ja yhden -pronssin sekä olympiapronssin – mutta menestystä enemmän hänen uraansa jäi leimaamaan se yksi katkera Ruotsi-tappio. – Se on kuin ikuinen varjo, Aravirta myöntää. – Se oli omalla tavallaan Hollywood-loppu, hän sanoo viimeisestä ottelusta, jota ei kuitenkaan voi kuvailla sanoin happy end . – Kotikisat, pudotuspelit, 5–1-johto ja siitä tappio. Kyllähän se iso juttu oli. Aravirta ei juurikaan enää asiaa ajattele. – Mutta jollakin tavalla kuitenkin. Siihen päättyi 11-vuotinen maajoukkueura. Ennen päävalmentajapestiään Aravirta toimi viisi vuotta Leijonien kakkosvalmentajana. Hän palasi vielä valmentajaksi SM-liigaan ja luotsasi myös Nuoria Leijonia. Nykyään hän viettää 66-vuotiaana leppoisaa eläkeläisen elämää. – Jätin luennot ja jäin Maikkariltakin pois. Elän sellaisen aikataulun mukaan, mikä tuntuu mukavalta. Vähän reissailua ja golfia, lapsenlapsille on aikaa ja kaikkeen tällaiseen. Suomi–Ruotsi-ottelut MM-kisojen pudotuspeleissä vuoden 2003 jälkeen: 2007 pronssiottelu 4–0 2011 finaali 6–1 2013 välierä 0–3 2017 välierä 1–4