Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Isänpäivää vietetään sateisessa säässä – iltapäivällä ajokeli voi muuttua huonoksi lumi- tai räntäsateen vuoksi Pirkanmaalla

Maan eteläosassa on pilvistä ja luvassa on myös vesisateita, Ilmatieteen laitos kertoo verkkosivuillaan. Paikoin esiintyy myös sumua. Tampereella päivän lämpötila on ennusteen mukaan 1–2 astetta plussan puolella. Iltapäivällä vesisateet voivat muuttua lumi- tai räntäsateiksi. Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle liikennesäävaroituksen keskipäivästä alkaen. Ajokeli muuttuu huonoksi lumi- tai räntäsateen vuoksi, ja onnettomuusriski on kohonnut. Varoitus on voimassa puoleenyöhön saakka. Sateet loppuvat illalla, ja maanantain vastaisena yönä lämpötila painuu hieman pakkasen puolelle. Maanantaiksi on luvassa Tampereelle poutainen päivä. Keskiosassa maata sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sataa sunnuntaina paikoin lunta, maan keskiosassa myös vettä. Päivän lämpötilat vaihtelevat maan keskiosassa -2:n ja +3:n asteen välillä, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa voi olla kahdeksan pakkasastettakin. Lapissa on osittain selkeää ja poutaa, mutta myös pilvipeite. Alueen eteläosassa on pilvistä ja paikoin sataa lunta. Lämpötilat vaihtelevat -10:stä -25:een asteeseen.