Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Grillaajan kannattaa kilpailuttaa nestekaasun hinnat – Hintaero voi olla jopa 10 euroa Tampereen seudulla

Kesä on mökkeilyn ja grillauksen aikaa. Propaania eli nestekaasua käytetään esimerkiksi lämmitykseen, ruoanlaittoon, grillaukseen ja jäähdytykseen. Koska tuote on suosittu, nestekaasua saa huoltoasemien lisäksi nykyään myös tavarataloista, autotarvikemyymälöistä ja ympäri vuorokauden auki olevista automaateista. S-ryhmästä kerrotaan, että nestekaasun myynti on ABC-ketjulle tärkeää. Suurin osa sen myynnistä tehdään kesäkuukausina. Asiakkaiden ostopäätökseen vaikuttavat nestekaasun hinnan lisäksi ostopaikan sijainti ja muut saatavilla olevat palvelut. Myös aiemmalla kokemuksella siitä, että kaasua on saatavilla, on merkitystä. – Osa asiakkaista vertailee hintaa tarkemmin, kun taas osalle hankinta on enemmän tarvepohjainen. Silloin ostopaikan sijainnin ja muiden palveluiden merkitys korostuu, kertoo Arttu Ruoho ABC:n ketjuohjauksesta. Nestekaasun pullo- ja täyttöhinnoissa on eroja yritysten välillä. Pienet pullot ovat kilohinnaltaan isoja kalliimpia, ja huoltoasemat yleisesti ottaen isoja myymälöitä tyyriimpiä. Pullon kuoressa hintaero voi olla parikymmentä ja täytössä noin kymmenen euroa. Eroa on myös sillä, ostaako teräksisen vai komposiittipullon. Teräksiset ovat komposiittipulloa halvempia. Teräspullon etuihin kuuluu se, että se on toimintavarma kylmissäkin olosuhteissa. Teräspullo kestää myös iskuja ja kolhuja. Komposiittipullo puolestaan on ruostumaton, ja sen kyljestä näkee, kuinka paljon kaasua on vielä jäljellä. ABC-ketjussa komposiittipulloja myydään enemmän kuin teräspulloja, mutta teräspulloja täytetään useammin. Viime vuosina komposiittipullojen osuus myynnistä on kasvanut jonkin verran. – Komposiittipullot ovat teräspulloja kevyempiä, mutta toisaalta niiden tarkastusväli on teräspulloja tiheämpi ja käyttöikä on myös tavallisesti lyhyempi, Ruoho toteaa. Teräksisen nestekaasupullon täytön hinta, euroa. 11 kg pullo. Motonet 19,90 Puuilo 19,90 Hongkong 22,00 Bauhaus 22,90 K-Rauta 26,90 Teräksisen nestekaasupullon täytön hinta, euroa. 5 kg pullo. Hongkong 15,00 Motonet 15.90 Puuilo 15,90 Bauhaus 16,00 K-Rauta 18,90