Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Ilves rämpi monta vuotta marraskuun synkkyydessä, nyt on toinen ääni kellossa – Nousun taustalla on monta syytä, mutta niistä kaksi on yli muiden

Juuri päättynyt marraskuu on pitkään tunnettu ainakin kahdesta asiasta jääkiekkoliigassa – valmentajapotkuista ja Ilveksen tappioputkesta. Tänä syksynä valmentajien jakkarat huojuivat entiseen malliin marraskuussa. TPS antoi kenkää Kalle Kaskiselle heti kuukauden aluksi. Tilalle harppasi Marko Virtanen . Marraskuun lopulla Pelicansin Ville Nieminen ja Sportin Ari-Pekka Pajuluoma saivat lähteä. Pajuluoman korvasi Risto Dufva . Pelicans-sirkusta pyörittävät ainakin toistaiseksi apuvalmentajat. Nieminen ja Pajuluoma keräsivät viime kaudella paljon kiitosta. Heille povattiin ruusuista tulevaisuutta huippuvalmentajina. Nyt kumpikin miettii syntyjä syviä: kuinka tässä kävi näin? Mitä teimme väärin? Itseruoskintaan ei ole kuitenkaan aihetta. Kumpikaan ei ole muuttunut muutamassa kuukaudessa hyvästä valmentajasta huonoksi. Joskus pitää ottaa askel taaksepäin päästäkseen kaksi askelta eteenpäin. Täyskäännös Ilveksen neljän edellisen kauden saldo marraskuussa on ollut seuraava: Viime vuonna kahdeksan ottelua, yksi voitto, seitsemän tappiota. Saldo neljä pistettä. 2017 yhdeksän ottelua: kaksi voittoa, seitsemän tappiota. Saldo kuusi pistettä. 2016: kahdeksan peliä, kaksi voittoa, kuusi tappiota, seitsemän pistettä. 2015: kahdeksan peliä, kolme voittoa, viisi tappiota, kahdeksan pistettä. Mutta tänä syksynä: yhdeksän ottelua, seitsemän voittoa, yksi tappio varsinaisella peliajalla, yksi häviö voittomaalikilpailussa, 22 pistettä! Mitä on oikein tapahtunut? Paljonkin. Ilveksellä on tuntuvasti aiempaa vahvempi pelaajamateriaali. Sen ansiosta joukkue on pystynyt kääntämään tiukat kamppailut voitoiksi ja ottaa täysiä pistepotteja myös keskinkertaisella pelillä. Se on uutta Ilveksessä ja alleviivaa seuran muodonmuutosta. Ilves on hyvä joukkue ja hyvä joukkue löytää keinot voittaa, vaikka peli ei kulkisikaan. Menestyksen takana on aina monta tekijää, mutta kahta miestä pitää erityisesti kehua. Maalivahti Lukas Dostal , 19, pelaa illasta toiseen upeita otteluita, kerää kehut ja nappaa kiekot. Perjantaina KooKoon luotsi Jussi Ahokas ällistyi nuoren tshekin taidoista. Ahokas sanoi ettei ole aikoihin nähdyn Dostalin tasoista maalivahtipeliä – ei SM-liigassa eikä paljon muuallakaan. Toinen kova tekijä on syyskuun lopulla päävalmentajaksi nostettu Jouko Myrrä . Ilves on pelannut Myrrän komennossa 18 ottelua ja kerännyt niistä 41 pistettä – parempaan on tuolla ajanjaksolla pystynyt vain Oulun Kärpät.