Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Mökki ja metsä kutsuvat kaupunkilaisia koronaa karkuun – kesämökit ovat täyttyneet Kihniön Nerkoonjärvellä varoituksista huolimatta

Lähes jokaisen kesämökin pihassa on auto, vaikka liikkumisesta kaupunkien kotinurkilta on varoiteltu. Jotkut ovat vetäytyneet etätöihin viikoiksi vapaa-ajan asunnolleen ja hakevat ruokakasan harvoin maaseudun lähikaupasta. Esimerkiksi satojen vapaa-ajan asuntojen Nerkoonjärvellä Kihniössä väki puuhastelee omissa oloissaan keväisessä, järvijäältä hytykylmää henkivässä säässä ja välttelee muiden kohtaamista viimeiseen asti. Tamperelaisia, eteläpohjalaisia, jopa töidensä takia matkustavia helsinkiläisiä on Nerkoolla ja muiden järvien rannoilla. Toinen vaihtoehto on metsä, lenkkipolut, joilla saa tarpoa jokseenkin rauhassa varsinkin maaseudulla. Muun muassa Seitsemisen kansallispuisto lähes ruuhkaantui toistamiseen viikonvaihteessa, mutta sielläkin riittää tilaa pitää etäisyyttä. Jyväskyläläisille Pirjo ja Petri Mäkipäälle Nerkoonjärven kesäasunto osuu tähän hetkeen oivallisesti. Petrin seinäjokelaisten vanhempien jo 1960-luvulla rakentama lomapaikka vaihtui viikoittaiseksi asunnoksi, sillä kirjanpitäjä Pirjolla on määräaikainen työ tunnin ajon päässä Kurikassa. Isäntä on sotilaskuljettajien liikenneopettaja Jyväskylässä: koronan takia opetettavien lomajärjestelyt toivat vapaita. – Vanhemmat kävivät Seinäjoelta kuukausi sitten, mutta nyt ovat lähes 80-vuotiaina visusti kotonaan. On selvää, että tauti leviää, Jyväskylässäkin parikymppinen nainen on tehohoidossa. Mutta, asiallinen varovaisuus ja hygieniasta huolehtiminen pitäisi riittää. Meilläkin on kerrostalokaksio. Ei sitä kestäisi, jos ei tällaiseen paikkaan välillä pääsisi, Petri Mäkipää miettii. – Tyttäreni tuli Uudesta Seelannista ja Indonesiasta kaksi viikkoa sitten Helsinkiin. Kun hän haki kaksi kissaansa hoidostani Kurikasta, vein ne asuntoni pihalle varusteineen odottamaan. Viimeksi näin tytärtäni jouluna, eikä puhettakaan, että olisin lähestynyt tai päässyt halaamaan. Äidilleni, 86, tuodaan ruoka oven taakse Espoossa. No, Nerkoolla pärjää, kun hakee perunoita varoen kaupasta ja kalaa saa järvestä, Pirjo kertoo. Ikaalisten sivistysjohtaja Tapio Ala-Rautalahti pyyhkäisee otsaansa ja nostaa taas pallon ilmaan tyttären lyötäväksi. Lauantai on mennyt aamusta asti pihalla, sillä maanantaina kahdeksan täyttävä Siiri ja kolmevuotiaan varmuudella vaativa Santtu osaavat viedä isän ajan. Leikin väliaikoina hän on kaatanut tontiltaan kasan koivuja tähtäimenään klapikuorma. – Olen tehnyt osittaisia etätöitä kohta kaksi viikkoa, vaimokin viime torstaista. Ekaluokkalaisen Siirin välitunnit rytmittävät arkisin muun perheen tekemiset. Minä teen nyt töitä entistä aiemmin ja myöhempään, meni siinä viime viikonloppukin. Etäopetus tuli yhtäkkiä, siihen nähden on mennyt hyvin. Alle 20 lasta Ikaalisissa on valkean ruusun koulussa, hekin neljässä ryhmässä, Tapio puhaltaa. – Kaikkiin viesteihin opettajinkaan ei pidä vastata heti, vapaa-aika on otettava iltaisin. Siiri hihkaisee, että hän on käynyt naapureissa Tiian ja Sofian kanssa leikkimässä, pyöräretkelläkin. Isänsä toteaa, että koulukavereita monilla lapsilla on ikävä – ikaalislaiset nuoret tuppaavat kokoontumaan iltaisin keskustaan. Uudenmaan suljettu raja on parkanolaiselle asentajalle Joni Niemelälle pieni haaste maanantaina. Hänen on mentävä töihin Helsingin seudulle parkanolaisen yrityksen rakennuskohteeseen. Kotona vaimo Emmi Koivurinne lykkii päivät kahden kuukauden ikäistä pikkuista, jonka ristiäiset ovat vasta edessä. Emmi Koivurinne toteaa, että nyt on viisainta pysytellä mahdollisimman paljon kotona ja ulkoilla muita sopivasti väistellen lapsen nukkuessa. Hollantilainen paimenkoira Aksukin tarvitsee liikuntaa. – Töihin on mentävä, muuten pankki ei katso hyvällä. Hygienia ja suojat, niitä tarvitsen jatkuvasti työreissuissa, Niemelä miettii.