Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Nivelbussit palaavat Tampereelle – Tämän vuoden aikana liikenteeseen tulee useita upouusia linja-autoja

Nivellinja-autot eli tuttavallisemmin haitaribussit tekevät paluun Tampereen joukkoliikenteeseen. Jo tämän vuoden aikana otetaan käyttöön 5–10 upouutta nivellinja-autoa. Tampereen kaupunkiliikenne liikelaitoksen TKL:n kalustopäällikkö Kalle Keinonen kertoo, että bussien kilpailutus on parhaillaan käynnissä. – Tarjouspyyntö on jätetty 5–10 autosta tänä vuonna ja kahdelle seuraavalle vuodelle on optio. Yhteensä puhutaan enintään 30 linja-autosta. Tulevien vuosien tarve riippuu siitä, minkä verran TKL:ltä tilataan Nysse-liikennettä eli Tampereen seudun joukkoliikennettä. – Kuluvan vuoden osalta puhutaan 5–10 autosta. Autojen määrä täsmentyy sen jälkeen, kun näemme tarjoukset ja hinnat. Yhden nivellinja-auton hinta liikkuu 250 000 eurosta ylöspäin. Linja yksi ruuhkaisin Tarjoukset käsitellään ja hankinnasta päätetään TKL:n johtokunnan kokouksessa 19. helmikuuta. Ensimmäiset nivellinja-autot on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2020 loppuun mennessä. Niitä on suunniteltu helpotukseksi ruuhkaisimmille linjoille. Kiireellisin on linja 1, joka liikennöi vilkkaalla reitillä Kangasalan Vatialasta Tampereen yliopistollisen sairaalan kautta Koskipuistoon ja Härmälän läpi Pirkkalaan. – Linjalla liikennöi nykyisin kaksi liikennöitsijää, TKL ja Paunu. Kummaltakin on reitillä tosi paljon autoja, jolloin liikenne alkaa helposti puuroutua. Siellä on mielestäni järkevää siirtyä isompaan kalustoon. Ainakin kaupunkilaisten palautteen perusteella ruuhkaisia ovat myös linjat 5, 8 ja 4. Onko kääntöpuolena kuitenkin se, että vuorovälit harvenevat, kun nivelbussit otetaan käyttöön? – Se on täysin tilaajan harkinnassa ja hallinnassa. Enemmän matkustajia Jo ensi viikolla linjalla 1 alkaa liikennöidä nivelbussi, jonka TKL hankki käyttöönsä käytettynä pari vuotta sitten Ruotsista Arlandan lentokentältä. Nämä Ruotsista tuodut kaksi nivelbussia ovat ajaneet Nokialla koulukyytejä ja niistä toinen jatkaa edelleen siinä käytössä. Näihin haitaribusseihin mahtuu ainakin 150 ihmistä, kun tavallinen sininen bussi vetää maksimissaan 110 henkeä. Nyt hankittavat uudet autot ovat vielä tilavampia. – Olemme hankkimassa täysmatalia autoja, joissa ei ole portaita ollenkaan. Normaaleissa telibusseissakin on porras keskioven jälkeen. Portaattomassa nivelbussissa on helppo liikkua. Neliöitä ja siten myös seisomatilaa on selvästi enemmän kuin perinteisissä linja-autoissa. – Eihän seisominen ikinä mukavaa ole, mutta mahtuu mukavammin seisomaan, kun on tilaa. Tampereen kaupungin liikennelaitoksella oli 1970- luvulta lähtien parhaimmillaan puolen sataa nivelbussia liikenteessä. Ne poistuivat liikenteestä vuonna 2014. Keinosen mukaan niistä luovuttiin, koska tilaaja ei enää nähnyt tarvetta niin isoille busseille. Pienempi linja-auto on kevyempi ja halvempi operoida. Uudet matalalattiaiset nivelbussit ovat teknisesti huomattavasti kehittyneempiä kuin edeltäjänsä. Kilpailutus on kesken, joten Keinonen ei lähde ennustamaan, mistä uudet nivelbussit Tampereelle tulevat. Suurin osa eurooppalaisista linja-autoista tehdään nykyään Puolassa.