Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ossi Somma osasi nauraa, mutta hänen hymynsä hyytyi kapitalismin edessä – Matti Kuusela muistelee nokialaistaiteilijaa, joka toivoi taiteensa tulevan turhaksi

Kuvataiteilija Ossi Somma on niitä ihmisiä, joiden ei olisi uskonut ikinä kuolevan. Mutta niin vain nokialainen uimari, kuvataiteilija, ajattelija, humoristi ja kristitty kommunisti siirtyi torstaina ajasta ikuisuuteen kotonaan Nokialla 94 vuoden iässä. Kaikki nokialaiset tunsivat Somman – ja voivat onnekseen käydä morjestamassa lempeää, hymyilevää, vilpitöntä ja markkinataloutta koko sydämestään vihannutta miestä ja hänen elämäntyötään edelleen veistospuistossa Siurossa. Näinkö tässä kävikin? Outo, melkein uskomaton sattuma: Somman viimeiseksi jäänyt näyttely ”Näinkö tässä kävikin” päättyi syyskuun alussa Nokian uudessa kirjastossa Virrassa. Siellä komeili kunniapaikalla, kuin hyvästijättönä, jättimäinen valokuva Somman työstä Optimistinen luonto, joka kunnioittaa elämän ihmettä ja jatkuvuutta ainutlaatuisella tavalla. Itse teos eli vanhan Ford Taunuksen keskeltä kohti taivasta kasvava mänty on Siurossa Somman veistospuistossa. Mänty voittaa Fordin Somma halusi nähdä, kumpi voittaa olemassaolon kilpailun, mänty vai auto. Ja katso: mänty alkoi kuin alkoikin kasvaa. Nyt se on jo kymmenenmetrinen ylpeä petäjä, jonka rinnalla auto näyttää säälittävältä peltikasalta. ”Jos olette huomannut tämän maailman mielettömyyden, jonka tuloksena näyttää olevan maailman ihmisten yhä suurempi kärsimys ja epäkohtien lisääntyminen, niin katkaiskaa sunnuntaipäivänne rauha ja menkää Taidehalliin katsomaan Ossi Somman veistosten näyttelyä” (HS 9.11.1969) Punikin pojasta professoriksi Somman matka hätäaputöitä tehneestä punikin pojasta professoriksi on lähes uskomaton, täynnä takaiskuja ja menetyksiä. Vuonna 2009 ilmestyneessä teoksessa Somma Summarum hän on kuvannut uraansa. ”Olen tehnyt töitä lapio kädessä, seisonut ruorin takana ja saanut opettaa. Olen saanut juhlia niin merimieskapakassa kuin presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Kaikista menetyksistä ja menestyksistä olen selvinnyt, koska olen rikas mies: vaimoni Sinikan lisäksi minulla on aina ollut paljon hyviä ystäviä.” Niin, Sinikka ja Ossi. Kukaan ei mainitse heitä ilman toista. Kärpästen painia Sain ilon ja kunnian käydä usein Ossin ja Sinikan luona Penttilän koululla, jonne he asettuivat jo 1970-luvun alussa. Pariskunnan sanailu ja toisiinsa nojailu oli sitä elämän erikoisinta ihmettä, jolle on olemassa vain yksi sana. Rakkaus. Ja tietysti siihen saumatta liittyvä ilo ja kunnioitus. Muistan miten puhuimme urheilusta – Ossi oli nuoruudessa lupaava uimari, sittemmin penkkiurheilija ilman järjen häivää. – Jos televisiossa painisi kaksi kärpästä, Ossi katsoisi sitäkin herkeämättä, Sinikka kommentoi Ossin hurmaavaa hulluutta. Kuvasotaa rahaa vastaan Ossi osasi nauraa, mutta hänen hymynsä hyytyi kapitalismin edessä. Hän kertoi käyneensä koko uransa ”Kuvasotaa” markkinataloutta ja siihen aina väistämättä liittyvää väkivaltakoneistoa vastaan. – Harva taiteilija toivoo oman tuotantonsa tulevan turhaksi ja tarpeettomaksi. Minä toivon. Pelkään toivovani turhaan. Epätasa-arvo ja epäoikeudenmukaisuus lisääntyvät. Samanaikaisesti kasvavat etuoikeutettujen ihmisten ahneus ja välinpitämättömyys. Somman mielestä vaarallisimpia olivat juuri välinpitämättömät ihmiset. Tätä hyytävää penseyttä hän kuvaa teoksessaan Puolueettomat helvetin portilla . Sekin löytyy Siuron veistospuistosta, jonne kaikilla on aina vapaa pääsy. Ihminen osaa ajatella Somma oli myös vakaumuksellinen pasifisti. Hän siteerasi usein Bertolt Brechtin runoa, joka päättyy: "Kenraali, ihminen on hyvin käyttökelpoinen. Hän osaa lentää ja hän osaa tappaa. Mutta hänessä on yksi vika: hän osaa ajatella." ”Teokset ovat Somman ajattelun tulos. Hän on yksi harvoja itselleen uskollisena pysyneitä, selkeän kantansa lausuvia taiteilijoita nykypäivän Suomessa." (HS 1.2.1986) Ossi oli myös kristitty – tavalla, jota kirkko kammoksuu. Somma kirjoitti: ”Me kristityt yritämme vastoin Raamatun ohjetta palvella kahta herraa, Jumalaa ja mammonaa. Kun se ei onnistu, valitsemme mammonan, tavaran haalimisen. Tavarataivas musertaa meidät allensa. Henkinen ja hengellinen elämä näivettyy. Vähitellen muutumme itsekin tavaran kaltaisiksi.” Ehkä pullo kossua Ossi Somma valitsi toisin. Hän hylkäsi mammonan, mitä nyt haki jokaisena itsenäisyyspäivänä Nokian Alkosta pullon koskenkorvaa, olihan hän isänmaallinen mies. Ossi Somman koko elämä oli muuttumista yhä paremmaksi taiteilijaksi eli yhä paremmaksi, oikeudenmukaisemmaksi ja rehellisemmäksi ihmiseksi. Se on mahdollista, vaikka ei ikinä uskoisi. Mutta kaiken takana olikin katse, joka ei unohda. ”Lieneeköhän vieraantumista ja ryhmän ulkopuolella ajautumista kuvattu taiteessamme milloinkaan niin koskettavasti kuin Ossi Somman Unohdettu-teoksessa.” (HS 7.5.2005) Tuolien tarina Niin, palataan vielä Unohdettuun , joka toi tuolit hänet taiteeseensa ja muutti Ossi Somman elämän. Näin hän on itse kertonut: ”Ilman traumaattisia kokemuksiani tuskin olisi syntynyt Unohdettu-veistosta. Se aihe on tuiki tavallinen: Helsingin rautatieasemalla odotushuoneen tuolirivistöt ovat tyhjät, vain yhdellä tuolilla torkkuu mies. Ilmeisesti humalassa. Näky oli vaikuttava. En nähnyt vain juoppoa miestä, vaan tunsin kokevani jotakin hänen tarinastaan. Tein heti veistoksen.” Ja siitä se, alkoi: tuolien esiinmarssi. – Toivo Jaatinen piti Unohdetusta. Hän sanoi heti, että voisin käyttää tuolia laajemminkin veistossymbolinani. Tässä oli alku lukuisille tuoliveistoksilleni. Millaiselle tuolille Ossi Somma mahtaa ikuisuudessa istahtaa? Veikkaisin vaatimatonta mutta maailman kauneinta puujakkaraa.