Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Keskuskauppakamari: Koronakriisin eristäytyminen maksaa Suomelle 1,2 miljardia euroa viikossa

Koronaviruspandemia johtaa suuriin taloudellisiin menetyksiin, kertoo Keskuskauppakamarin talouskatsaus. Sen mukaan jokainen viikko eristäytymistä maksaa Suomelle 1,2 miljardia euroa. Luku pohjaa OECD:n arvioon, jonka mukaan jokainen sulkeutumisen kuukausi voi maksaa summan, joka vastaa noin 2 prosentin menetettyä talouskasvua vuositasolla. Keskuskauppakamarin mukaan karanteenitoimenpiteet muuttavat ihmisten kulutuskäyttäytymistä, aiheuttavat tulonmenetyksiä yrityksille, työttömyyttä ihmisille ja pahimmassa tapauksessa konkurssiaallon. Pääekonomisti Mauri Kotamäki varoittaa, tiedotteessa, että esimerkiksi kansantalouden pankki- ja vakuutussektori saattavat olla uhattuina, jos kriisi pitkittyy. – Päättäjien tehtävänä tulee olla sellaisen politiikan toteuttaminen, joka minimoi taloudelliset menetykset terveydellisesti turvallisella tavalla. "Rajoitustoimia ei kannata jatkaa aikaansa pitempään" Keskuskauppakamari muistuttaa, että eristäytymiseen liittyvillä politiikkatoimilla on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille. – Eristymistä olisi kuitenkin mahdollista alkaa purkamaan asteittain laajamittaista testaukseen pohjautuvaa strategiaa hyödyntäen, Mauri Kotamäki toteaa. Hänen mukaansa rajoitustoimia ei kannata jatkaa aikaansa pitempään, sillä taloudelliset vaikutukset muuttuvat kestämättömiksi. Myös viruksen mahdollinen toinen aalto muuttuu sitä voimakkaammaksi, mitä kauemmin eristäytyneisyyttä jatketaan. Tällä hetkellä ennustelaitosten arviot vuoden 2020 talouskasvuksi ovat kerääntyneet noin negatiivisen kuuden prosentin ympärille. Menetykset saattavat nousta kaksinumeroisiin lukuihin, jos rajoitukset jatkuvat oletettua pidempään. Elvyttävää talouspolitiikkaa rajoitusten jälkeen Kotamäen mukaan päättäjien tulisi valmistautua myös elvyttävään talouspolitiikkaan, kun ihmisiin kohdistuvat rajoitukset lieventyvät. Kauppakamarit ovat ehdottaneet ostovoiman parantamista muun muassa ansiotuloverotusta keventämällä sekä väliaikaisesti kotitalousvähennystä laajentamalla ja arvonlisäverotusta madaltamalla ravintola- ja ateriapalveluiden sekä anniskelun osalta. – Lisäksi erityisesti nopeasti toimeen pantavia infrahankkeita pitäisi käynnistää niin paljon, kuin mahdollista, koska korjaus- ja investointivelan umpeen kurominen on nyt mahdollista yhdistää hyvään suhdannepolitiikkaan, Kotamäki toteaa. – Myös työttömyysturvaa olisi syytä laajentaa – erityisesti niiden osalta, jotka ovat pelkästään peruspäivärahan varassa”, Kotamäki sanoo. Keskuskauppakamarin mielestä hallituksen toimet testauskapasiteetin suhteen ovat olleet hitaita ja riittämättömiä. – Monella muulla tavalla hallituksen toimenpiteet ovat olleet hyviä, mutta testauskapasiteetissa, viestinnässä ja yritysten tukipolitiikan yksityiskohdissa olisi vielä parantamisen varaa, Kotamäki sanoo tiedotteessa. Keskuskauppakamarin neljännesvuosittaisessa talouskatsauksessa käydään läpi ajankohtaista taloustilannetta Suomessa ja ulkomailla.  Tiistaina julkaistussa katsauksessa keskitytään koronaviruspandemian talousvaikutuksiin.