Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Seksuaalirikosepäily: Noin 30-vuotiaalla espoolaismiehellä 52 lapsiuhria

Suomesta on paljastunut jälleen uusi seksuaalirikosvyyhti. Noin 30-vuotiasta Espoossa asuvaa miestä epäillään yhteensä 52 eri lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Epäilty oli lähestynyt uhrejaan sosiaalisessa mediassa, kuten Instagramissa. Jutustelut olivat lähteneet liikkeelle miehen aloitteesta. Ne kääntyivät nopeasti seksuaalissävytteiseksi. Mies oli pyytänyt uhreilta video- ja kuvamateriaalia ja lähetti heille sellaista myös itse. Poliisin tietojen mukaan uhrit ja epäilty eivät tavanneet kasvokkain. – Hyväksikäytöt ovat tapahtuneet vuosina 2018 ja 2019. Uhrit ovat kotoisin eri puolelta Suomea ja he ovat iältään 9-15 -vuotiaita tyttöjä, tutkintaa johtanut rikoskomisario Max Bock kertoo poliisin tiedotteessa. Länsi-Uudenmaan poliisi pääsi miehen jäljille, kun yksi uhreista otti yhteyttä poliisiin alkuvuodesta 2019. Miestä epäillään 12 törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, 39 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä kahdesta lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä. Suurin osa ei kertonut Bock on huolissaan siitä, että suurin osa lapsista jätti kertomatta aikuiselle epäillyn yhteydenotoista tai viestittelystä. Se, että suurin osa lapsista jätti kertomatta aikuiselle epäillyn yhteydenotoista tai viestittelystä, huolestuttaa Bockia. Yleisesti vaikuttaisi siltä, että syynä oli lasten kokema häpeän tunne. – Toivon, että vanhemmat keskustelevat lasten kanssa siitä, kuinka sosiaalisen median palveluissa tulee toimia, ja etenkin siitä, mitä tehdä, jos aikuinen henkilö lähestyy lasta niin sanotusti omituisilla viesteillä. Lapsia tulee kannustaa kertomaan välittömästi tapahtumista luotettavalle aikuiselle, joka voi auttaa käsittelemään asiaa ja ottaa tarvittaessa yhteyttä poliisiin, Bock kannustaa. Epäilty on ollut vangittuna maaliskuun 2019 alusta alkaen. Seuraavaksi juttu siirtyy syyteharkintaan.