Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Kuulitko kadulla outoa kiljuntaa? – Kuku-papukaija katosi viikonloppuna, ja nyt siitä tehdään havaintoja ympäri Pirkanmaata

Tamperelaisen Muhis Emaran Kuku-papukaija katosi lauantaiyönä Hatanpäältä. Etsinnät jatkuvat edelleen. Emara on pyytänyt sosiaalisessa mediassa ihmisiä kertomaan, mikäli he havaitsevat papukaijan. Vuoden ikäisestä Kukusta on tehty havaintoja eri puolilla Tamperetta ja Pirkanmaata. Emaran mukaan lintu havaittiin Nokialla maanantaina. Papukaija nähtiin Kehossa iltayhdeksältä ja puolenyön jälkeen sen havaittiin liikkuvan Koskenmäessä. – En ole vielä saanut Nokian havaintojen ilmoittajiin yhteyttä, joten en ole vielä varma niistä. Myös eri puolilla Tamperetta tehty useita havaintoja, Emara sanoo. Viimeisin havainto Kukun olinpaikasta tehtiin tiistai-iltapäivällä kolmen jälkeen. Tuolloin lintu oli Pirkkalan Bauhausin läheisellä moottoritiellä, Kurikan kyltin kohdalla. Eteläamerikkalaisiin amatsonipapukaijoihin kuuluva Kuku on lajiltaan kultaposkipapukaija. Kuku on väriltään pääosin vihreä, mutta sen posket ovat keltaiset ja siipien alasulat punertavan oranssit. Huomiota herättää myös linnun voimakas ääni. – Kuku viheltelee, päästelee pusuääniä ja saattaa huutaa omaa nimeään. Todennäköisesti se myös kiljuu, Emara sanoo. Sää viileni viikonlopun jälkeen huomattavasti. Emara ei osaa arvioida, miten hyvin Kuku pärjää kylmemmässä säässä, mutta hän toivoo sen selviävän. Papukaijalla on monia uhkia Suomen luonnossa Vapaaehtoisvoimin toimiva Helpparrot-tiimi on erikoistunut kadonneisiin papukaijoihin. Sen jäsen Jonna Tahvanainen kertoo, että tämänkertainen tapaus ei ole poikkeuksellinen. – Saamme joka viikko useita ilmoituksia kadonneista papukaijoista ja muista lemmikkilinnuista. Joskus saamme useita ilmoituksia päivässä, Tahvanainen sanoo. Viilentyneestä säästä voi olla Tahvanaisen mukaan jopa hyötyä papukaijalle. Helteellä sillä olisi vaara saada nestehukka. Sen sijaan luonnossa on monia muita riskejä. Petolinnut ovat koska amatsonipapukaijalle suuri uhka, sillä se on vieraslaji Suomen luonnossa. Sen väritys myös herättää huomiota, jolloin linnut jahtaavat sitä. Myös kissat, ketut ja muut eläimet ovat papukaijalle suuri uhka, mikäli lintu on maassa, huonossa kunnossa tai muuten korkeita puita matalammalla. Tahvanaisen mukaan ihmisen täytyy papukaijan havaitessaan ottaa video tai kuva linnusta, samalla sen näköetäisyydellä pitäen. Hän ohjeistaa soittamaan havainnosta Helpparrotin päivystysnumeroon, mikäli omistajaa ei ole tiedossa tai tavoitettavissa. – On tärkeää, että havainnoitsija pitää lintua silmällä kunnes yhteys saatu. Meiltä saa tilanteeseen sopivan oikean ohjeistuksen, Tahvanainen sanoo.