Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Pienkoneen laturivika hälytti pelastuslaitoksen yksiköt Tampere-Pirkkalan kentälle – laskeutuminen onnistui ongelmitta

Pirkanmaan pelastuslaitos sai sunnuntaina aamupäivällä hälytyksen Tampere-Pirkkalan lentokentälle ilmaliikenneonnettomuuden vaaran vuoksi. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jari Suokonautio kertoo, että paikalle lähti yhteensä neljä yksikköä Pirkkalasta, Nokialta ja Hervannasta. – Pirkkalan yksikkö oli jo melkein perillä, kun tuli ilmoitus, että ei ole vaaraa. Siellä oli pienkoneessa laturivika. Virta riitti, ja kone pääsi onnellisesti alas, ennen kuin meidän ensimmäinen yksikkö oli paikalla. Suokonaution mukaan jatkuvasti kentällä oleva lentokentän pelastustoimen edustaja hoiti tilanteen loppuun, eikä pelastuslaitoksen yksiköitä tarvittu enää paikalla. Cessna 172 -merkkisessä koneessa oli kaksi henkilöä. – Tilanne ei ollut kovin vakava, kun kenttä oli niin lähellä. Virran vähyys voi tulla ongelmaksi, kun käytännössä ei voi käyttää radiolaitteita ja valoja. Sytytysjärjestelmä on varmistettu niin, että moottori ei sammu virran vähyyteen. Suokonautio kertoo, että lentoliikenteen vaaratilanteissa pelastuslaitokselle tulee hälytys keinolla, joka mahdollistaa tehtävään lähdön heti. – Pirkkalan tornissa tehdään ikään kuin automaattihälytys, jolloin lähdemme heti liikkeelle. Saamme nopeutettua lähtöä näin. Aina kun lentoliikenteessä on jonkinlainen vaaratilanne, niin lähdemme hyvin etupainotteisesti liikkeelle.