Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Henkilöauto ajoi peräkärryä vetäneen pakettiauton perään moottoritiellä Lempäälässä, toinen kuljettaja sairaalaan

Kolmostiellä eli moottoritiellä sattui kahden auton kolari lauantaina iltapäivällä kello 15.45. Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Hanne Reiman kertoi 16.30 jälkeen, että onnettomuus oli ilmeisesti peräänajo, jossa henkilöauto oli törmännyt edellä ajaneen peräkärryä vetäneen pakettiauton perään. Toinen kuljettaja joutui lähtemään sairaalaan tarkistettavaksi, mutta hän ei loukkaantunut vakavasti. Tarkempi paikka on Lempäälän liittymästä 3,7 kilometriä pohjoiseen Kuljun liittymän suuntaan. Yksi ajokaista oli suljettu liikenteeltä. Etenkin etelästä päin tuleva liikenne ruuhkautui pahasti. Liikenne on palautumassa normaaliksi, tieliikennekeskus tiedotti hiukan ennen kello 17. Tieliikennekeskuksen päivystyksestä kerrottiin, että onnettomuuspaikka on Ideaparkin kohdalla. Pelastuslaitoksen mukaan osallisina ovat pakettiauto ja henkilöauto. Lukijan kuvan perusteella Toyota Hiace -pakettiauto oli päätynyt katolleen moottoritien kaistojen väliin, Seat-henkilöauto oli keula rutussa moottoritiellä ja peräkärry väärin päin pientareella.