Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Juliette Laxilla on kuningattaren kruunu tähtäimessä – ainoa arvoitus on päätösmatka

Uudet ravikuninkaalliset kruunataan viikonloppuna, kun 80. Kuninkuusravit ajetaan Lahdessa Jokimaan raviradalla. Yksi kuningatarkilpailun suurimmista suosikeista on 9-vuotias Juliette Lax. Suomenhevostamman kausi on ollut ilmiömäinen, sillä se on voittanut kymmenestä startistaan kahdeksan. Tamma on tienannut tällä kaudella palkintorahoja jo 46 500 euroa. Kehitys viime kauteen verrattuna on huimaa, sillä palkintopotti oli tuolloin reilut 9 000 euroa. Ei siis ole ihme, että Juliette Lax on yksi suurimmista – ellei jopa suurin – ennakkosuosikki kuningatarkilpailuun. Valmentaja Jussi Suomisen mukaan ennakkosuosikin titteli ei kuitenkaan jyskytä tamman taustajoukkojen takaraivossa. – Ennakkosuosikin paineita ei ole. Tämä kesä on mennyt todella hienosti ja olemme tyytyväisiä jo nyt. Kaikki, mitä Lahdesta tulee, otetaan vastaan, Suominen sanoo. Ennakkosuosikin asemaan tuli ensimmäinen särö kolme viikkoa sitten. Juliette Lax kilpaili Vermossa 3 100 metrillä ja oli parhaimmillaan letkan keulilla. Vauhti ei kuitenkaan riittänyt, vaan hevonen putosi sijalle kymmenen. Edellä maaliin tulivat muun muassa viikonloppuna vastaan asettuvat Vieskerin Virva, Huimariina, Hetviina ja Poikolan Neito. – Pitkä matka sotki, ja hevonen meni maitohapoille lopussa, koska vauhti oli alusta saakka niin kova, valmentaja selittää. Kolme koitosta Kuningatarkilpailu on valtava koitos, sillä voiton vie nopeimman kokonaisajan juossut hevonen. Kaikilla kolmella matkalla täytyy onnistua. Juliette Laxin kohdalla katseet kiinnittyvät juuri Vermossa penkin alle menneeseen viimeiseen kilpailuun. – En epäile, etteikö se selviäisi pitkästä matkasta. Vauhdinjaon ja taktiikan pitää kuitenkin olla erilaisia kuin Vermossa. Näen kuitenkin, että kaksi ensimmäistä ovat sen bravuurimatkoja, Suominen sanoo. Vermon jälkeen Suominen on halunnut varmistaa, että hevonen pysyy terveenä. Normaaleja rytmejä ei ole muutettu miksikään. – Olemme treenanneet niin kuin olisi normaali startti. Poppaskonsteja ei ole ollut. Viikon puolivälissä oli lihashuoltoa. Hevonen palautui hyvin. Juliette Lax osallistui kuningatarkilpailuun ensimmäistä kertaa Vermossa vuonna 2017, mutta keskeytti avauskilpailun jälkeen. Heikon esityksen syyksi paljastui paksusuolen imeytymishäiriö. Sama vaiva haittasi myös viime kautta, jolloin startteja kertyi ainoastaan neljä. Nyt samoja ongelmia ei ole ollut, vaan Kouvolan Elimäellä asuva hevonen on päässyt näyttämään todellisen vauhtinsa. Sähäkkä startti valttina Suominen kuvailee suojattiaan kiltiksi ja helppohoitoiseksi hevoseksi, joka kuitenkin skarppaa heti, kun auto lähtee pihasta kohti ravirataa. Yksi isoimmista vahvuuksista on sähäkkä lähtönopeus. Myös olosuhteet tarjoavat mahdollisuuden voittoon. – Meillä on kokenut huippukuski Antti Teivainen . Meiltä on radalle vain 50 kilometriä matkaa ja pääsemme yöksi kotiin. Olemme melkein kotikentällä. Viikonloppuna haastajia riittää, sillä paikasta kärkikolmikossa taistelee sekä konkareita että uusia tulokkaita. Suominen pitää tammaryhmää todella tasaisena. – Kaikki ovat samalla viivalla ja kuka tahansa voi voittaa. Huimariina, Vieskerin Virva, Tulilintu ja Sokru ovat kovia. Kuninkuusravien ensimmäiset lähdöt ajetaan lauantaina klo 16.40 ja klo 17.15.