Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Hoivakotien vierailurajoituksia voidaan tarkastella uudestaan kesän lopulla –  vierailut edelleen tiukasti rajoitettuja

Valtioneuvoston tällä viikolla tekemien linjausten mukaan sairaaloissa vieraileminen on vapautettu, mutta vierailut ympärivuorokautisen hoidon ja huolenpidon toimintayksiköissä ovat edelleen tiukasti rajoitettuja. Uuden linjauksen mukaan hoitolaitosten asiakkaille on kuitenkin järjestettävä mahdollisuus tavata läheisiään. – Turvallisia vierailuita voi toteuttaa esimerkiksi yleisissä ympärivuorokautisen hoivan tiloissa, niitä on mahdollista järjestää ulkona ja on kentällä nähty hyvin luoviakin ratkaisuja erityyppisissä tiloissa, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) totesi keskiviikkona valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa. Tilanteita tarkastellaan edelleen tapauskohtaisesti, ja yksiköiden johtajilla on edelleen mahdollisuus määrätä yksiköitä vierailukieltoon paikallisen tautitilanteen mukaan. – Yhteiskunnan vastuulla on se, että haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset eivät voi joutua tilanteeseen, että toisen oikeus tavata läheisiään vaarantaisi toisen ihmisen terveyden tai jopa hengen, Krista Kiuru summasi keskiviikkona. Suru näkyy palautteessa Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila arvioi, ettei vierailusäännöksiä tulla aivan lähiaikoina muovaamaan. – Mikäli epidemiatilanne edelleen pysyy rauhallisena kesän ajan, voidaan tätä ohjetta tarkastella kesän lopulla varmasti uudelleen, Varhila toteaa. Hoivakotien vierailukielto on herättänyt paljon keskustelua, ja sitä on kulkeutunut myös päättäjille. – Palautetta on tullut erittäin runsaasti ja niissä surua siitä, että omaa läheistä ei ole päästy tapaamaan, Varhila kuvailee. Varhila muistuttaa Suomessa koronavirukseen menehtyneistä 45 prosenttia olleen hoivakotien asukkaita. Menehtyneiden keski-ikä on ollut 84 vuotta. – Hoivakotien vanhukset ovat usein heikkokuntoisia ja viruksen leviämistä heidän keskuuteensa tulisi siten kaikin tavoin välttää. Ilman näitä rajoituksia suhteutettuna Ruotsin hoivakotien kuolemiin Suomessa olisi arviolta menehtynyt lähes 2500 ikäihmistä, Kirsi Varhila painottaa.