Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pelastuslaitos hälytettiin soutukisoihin Virroille

Virroilla etsittiin veneensä kaatanutta soutuvenekilpailijaa noin tunnin ajan Kalevan kierroksen soutu -soutukilpailussa. Pelastuslaitos sai tiedon veden varassa olevasta henkilöstä neljältä iltapäivällä. Hälytyksen oli tehnyt soutukilpailuun osallistunut henkilö, joka oli nähnyt toisen veneen kaatuvan ja soutajan joutuvan veden varaan. Päivystävä palomestari Pasi Saari kertoi, että hälytyksen tehnyt kilpailija oli jatkanut kisaa, eikä pelastuslaitos saanut tietoa veden varassa olleen henkilöllisyydestä. Ensimmäinen hälytys pelastuslaitokselle tuli Leppisaaresta ja toinen Näntönniemestä. Veden varassa ollutta etsittiin kolmen pelastuslaitoksen ja viiden kisaorganisaation veneen voimin. Paikalla oli myös sukellusyksikkö. Veneensä kaatanut kilpailija oli ilmoittautunut kisaorganisaatiolle kuulutuksen jälkeen. Hän oli tyhjentänyt veneen vedestä ja jatkanut kisaa. Kisa jatkui keskeytyksettä etsintöjen ajan. Pelastuslaitos lopetti etsinnät tunnin kuluttua hälytyksestä varmistuttuaan, että kaikki kisaan osallistuneet veneet olivat joko tulleet maaliin tai niistä oli tehty varma näköhavainto. Oikaisu 19.7.2020 kello 15.17: Kyseessä oli Kalevan kierroksen soutu, ei Virtain soutu, kuten jutussa virheellisesti väitettiin.