Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Työntekijä kuoli kaatuneen ruohonleikkurin alle Ikaalisten hautausmaalla – kahta seurakunnan työntekijää syytetään kuolemantuottamuksesta

Kahta Ikaalisten seurakunnan työntekijää syytetään kuolemantuottamuksesta. Asiaa käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa keskiviikkona. Vuonna 1961 syntynyt kausityöntekijä kuoli syyskuussa 2018 jäätyään kaatuneen ruohonleikkurin alle Ikaalisten keskustan tuntumassa sijaitsevalla hautausmaalla. Tapahtumapäivänä saatujen ensitietojen mukaan mies oli väistänyt suurikokoisella ruohonleikkurilla kantoa, ajautunut jyrkkään rinteeseen ja kaatunut ruohonleikkurin kanssa. Mies jäi kaatuneen leikkurin alle ja kuoli. Kuolemantuottamuksessa on kyse tahattomasta rikoksesta. Aluesyyttäjä Antti Virtanen kertoo, että syytteet liittyvät vaarojen arviointiin, perehdyttämiseen ja siihen, että vaaralliseen työtapaan on mahdollisesti jätetty puuttumatta. Kumpikaan syytetyistä ei halunnut kommentoida syytettä tai omaa vastaustaan siihen. Toinen työntekijöistä sanoi lyhyesti, että tapaus on todella surullinen ja seurakunta mahdollisesti tiedottaa asiasta myöhemmin. Päivitys 25.11.2019 kello 15.08: Lisätty juttuun tietoa syytteen perusteista sen jälkeen, kun syyttäjä tavoitettiin. 26.11.2019 klo 11.48: Juttuun lisätty tapahtumavuosi. Korjaus: Korjattu virheellinen syntymävuosi 1957 oikeaksi. Uhri syntyi vuonna 1961.