Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Asunnottomuus voidaan ratkaista rakennustyömailla

Asunnottomien määrässä on tapahtunut Tampereella huolestuttava kasvu vain yhdessä vuodessa. Vuoden 2019 lopulla Tampereella arvioitiin olevan 323 yksinelävää asunnotonta, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 230. Määrä on kasvanut vuodessa 40 prosentilla. (AL 21.1.) 2010-luvulla asunnottomien määrä laski tasaisesti monta perättäistä vuotta, ja asunnottomuus puolittui siitä, mitä luvut olivat kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2018 luku kääntyi kuitenkin pitkästä aikaa nousuun. Katukuvassa asunnottomuus ei juuri näy, sillä suuri osa asunnottomista majoittuu tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien nurkissa. Syyt asunnottomuuteen ovat moninaiset. Taustalla on usein ongelmia talouden tai arjen hallinnassa, kuten velkaa, päihde- ja mielenterveysongelmia, sairautta tai työttömyyttä. Asunnottomuutta voivat lisätä myös talouden suhdannevaihtelut ja tuloerot. Tampereella asunnottomuuden vähentämisessä on aiemmin onnistuttu kehittämällä erilaisia asumisvaihtoehtoja sekä asumis- ja talousneuvontaa. Nykyisen hallitusohjelman tavoite on puolittaa asunnottomuus vuoteen 2023 mennessä, ja poistaa se kokonaan vuoteen 2027 mennessä. Tarkoituksena on jatkossakin noudattaa asunto ensin -periaatetta, eli turvata ihmisen asumisjärjestelyt ennen muiden ongelmien hoitamista, sekä kiinnittää erityistä huomiota asumisneuvonnan saatavuuteen ja asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn. Tavoite on kunnianhimoinen, sillä tilastot eivät kerro koko totuutta. Vastaan tulee myös tilanteita, jossa sopivaa asuntoa ei löydy tai ihminen ei ole sitä halukas vastaanottamaan. Kestävän ratkaisun löytämiseksi on olennaista tarkastella yhteiskunnallisia syitä asunnottomuuden taustalla. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjonta ei ole pysynyt Tampereella voimakkaan väestönkasvun vauhdissa. Tampere on monena vuonna jäänyt jälkeen vuokra-asuntotuotannossa valtion ja kaupunkiseudun kuntien välisen MAL-sopimuksen tavoitteista. Toimiin on kuitenkin ryhdytty. Vuodesta 2017 kaupunki on kohdentanut julkisissa tonttihauissa tontinluovutusta Ara-tuotannolle. Tänä vuonna Tampereella arvioidaan valmistuvan ennennäkemätön määrä kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Se voi olla ratkaiseva askel, jolla asunnottomuus saadaan jälleen laskuun.