Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Vaarallisin luontokapppale on minäitse

Kendo on satoja vuosia vanha japanilainen kamppailulaji, joka perustuu miekkailuun. Nimi kendo tarkoittaakin miekan tietä. Suomeenkin levinneessä kendossa tavoitteena on kehittää mieltä, kehoa ja niiden yhteistoimintaa. Tuollainen tavoite on kuin luotu elämänsä tarkoitustyhjiössä hapuilevalle länsimaalaiselle. Energian, teniikan ja kehon sulava yhteistoiminta: sehän on minäkeskeisen aikamme johtavaa filosofiaa. Kuvitellaanpa vaikka, että olen palavasti hurahtanut kendoon. Miekka kädessäni kävelen harjoituksiin. Miekka on valmistettu bambusta. Sen pituus on vähän yli metrin. Jalkakäytävä on pari metriä leveä. Tai eihän se ole jalkakäytävä: se on merkitty kevyen liikenteen väyläksi. Vilkkaan kadun pohjoispuolella tilavampi kevyen liikenteen väylä on suljettu työmaan vuoksi. Kaikki kevyt liikenne kulkee eteläpuolen kapeaa käytävää. Mitä on se kevyt liikenne, johon liikennemerkki ylimalkaisesti viittaa? Arvaamattomasti säntäileviä lapsia. Kauppakärryään vetäviä vanhuksia. Koiran ulkoiluttajia. Jalkaisin kulkevia. Ja kävelyvauhtisten seassa kiitää omaan napaansa tuijottava kevyen liikenteen omatekoinen eliittijoukko. Kovinta vauhtia kiitää eliitin huippueliitti pyöräilykypärä päässään ja virtaviivaiset aurinkolasit silmillään. Ilmeisesti siinä on käynnissä ikioman energian, ikioman tekniikan ja ikioman kehon sulava yhteistoiminta. Pakkoväistelijän havaintojen perusteella nuo minuuteensa keskittyvät ovat useimmiten miehiä. Köröttelevätkö he maantielläkään jonon perässä pikkukotterolla? Voisinko minäkin raivata harrastusvälineelläni tilaa itselleni? Kendomiekalla huitominen säikyttäisi kai muut kävelijät väylältä. Voisiko käydä niin, että itseeni keskittyneenä tökkään miekkani itseensä keskittyneen pyöräilijän pinnoihin? Ei nyt sentään. Oikeasti en edes harrasta kendoa. Kättä pitemmistä tutuin on sateenvarjo. Lisää valvontaa, rajoituksia, rangaistuksia? Lisää väyliä, jotta kaikki saavat itselleen sopivan? Halvin ratkaisu on kaikessa raamatullisuudessaan niin ilmeisen mahdoton, ettei siitä edes puhuta. Siis se, että ottaa aina huomioon myös muut ja ajattelee muitakin kuin itseään. Vanhassa iskulauseessa teroitettiin liikenteen olevan yhteispeliä. Oikeuksiaan ja vapauksiaan palvova minäitse on kelvoton yhteispelaaja. Mitä oikein on se kevyt liikenne, johon liikennemerkissä viitataan? Se on lapsia, vanhuksia, koiranulkoiluttajia ja heidän seassaan kiitäviä pyöräilijöitä.