Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Sateinen ja viileä heinäkuu päättyy Pirkanmaalla koleana, eikä elokuu tuo säähän suuria muutoksia – Meteorologi lohduttaa: ”Vielä ei voida silti sanoa, että ilmassa olisi ensimmäisiä syksyn merkkejä ”

Paahteisen kesäkuun jälkeen viileänä alkanut heinäkuu näyttää tuoreimpien ennusteiden mukaan myös päättyvän koleana. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka kertoo, että kuun viimeisiksi päiviksi on luvassa pilvistä ja sateista säätä. –Ikävästi näyttää siltä, että Suomen ylle tullut sade- ja pilvivyöhyke jää paikoilleen Pirkanmaankin alueelle, Punkka kertoo. Se tarkoittaa sitä, että luvassa on kuurosateita, joiden aikana lämpötila jää 15–17 asteen paikkeille. Jos aurinko pääsee pilkahtamaan, lämpötila voi kohota 20 asteen tuntumaan tai hieman sen yli. – Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sateet väistyvät, mutta muutos näyttää tilapäiseltä. Tilalle tulee uusi sadealue. Kesäkuun lukemista jääty kauas Vilkaisu heinäkuun sään tilastoihin näyttää, että vuorokauden ylimmät lämpötilat ovat liikkuneet pitkälti 15–20 asteen välillä. Sunnuntaihin mennessä 25 lämpöasteen hellerajan ylityksiä oli mitattu Tampereella heinäkuussa kolmesti. Härmälän ja Tampere-Pirkkalan lentoasemilla kuluvan kuun korkein lukema on ollut 26,3 astetta. Ero kesäkuuhun on huomattava. Viime kuussa Härmälässä hellepäiviä mitattiin 12, lentoasemalla 13 kappaletta. Kuun ylimmät lämpötilat asettuivat molemmilla havaintoasemilla päälle 31 asteen. Selkeitä eroja on havaittavissa myös, jos vertaa kesä- ja heinäkuun matalimpia vuorokauden ylimpiä lämpötiloja. Esimerkiksi Härmälän havaintoasemalla matalin vuorokauden ylin lämpötila oli kesäkuussa 16,7 astetta. Heinäkuussa mittari jäi viime perjantaina korkeimmillaankin vain 12,8 asteeseen. Luvassa tyypillistä elokuun säätä – Jos joku toivoo ensi viikolta sitä, että olisi erittäin lämmintä ja sateita hyvin vähän, sellaista tästä ei näytä saavan aikaiseksi, Ari-Juhani Punkka toteaa. Pidemmän ajan ennusteen mukaan Pirkanmaan elokuun säästä olisi tulossa kuukaudelle tyypillistä eli epävakaista. Kuun alusta voi Punkan mukaan olla tulossa keskimääräistä elokuuta viileämpi, mutta sen jälkeen lämpötilat asettuvat todennäköisesti tavanomaisiin elokuun lukemiin. – Tyypillisesti kuun tilastolliset maksimilämpötilat ovat 20–21 asteen luokkaa ja minimi taas vähän 10 asteen yläpuolella, Punkka sanoo. Viime vuonna helleraja ylitettiin Tampereella elokuussa ainakin kolme kertaa. Härmälän havaintoasemalla kuun kuumin päivä oli viime elokuussa 27 astetta, Tampere-Pirkkala lentoasemalla 26 astetta. Vaikka elokuu ei ainakaan toistaiseksi vaikuta alkavan helteisenä, Punkan mukaan vielä ei voida puhua siitä, että kesä olisi päättymässä. – Vielä ei voida silti sanoa, että ilmassa olisi ensimmäisiä syksyn merkkejä. Ilmamassa on vielä niin lämmintä, että jos aurinko pääsee paistamaan muutamaksi tunniksikin, siitä irtoaa vielä hyvin kesäisiä lämpötiloja.